YMPÄRISTÖARVOT JA TOIMINNALLISUUS KOROSTUVAT RAKENTAMISESSA


Kova työ on palkinnut tekijänsä. FM Mattsson Mora Group on vesihanojen markkinajohtaja Pohjoismaissa.

FM Mattsson Mora Group:n historia ulottuu yli 150 vuoden päähän, pieneen kylään Taalainmaalle. ”Mora Armaturin tarina on vahva. Ruotsalaisuus ja ruotsalainen työn teon perinne ovat yhä valttikorttejamme”, B2B myyntipäällikkö Simo Halminen sanoo.

VIHREÄT ARVOT JA JÄLKIMARKKINOINTI KOROSTUVAT ALALLA

Laadukkaan, ruotsalaisen valmistuksen ohella Halminen nostaa esiin pohjoismaisen yhteistyön. ”Olemme pohjoismainen toimija ja vesihanojen markkinajohtaja Pohjoismaissa erittäin kilpaillulla ja säännellyllä alalla”, hän sanoo.

Markkinajohtajuus ei sellaisenaan tarjoile itsestään selvyyksiä. ”Ammattirakentamisessa olimme pitkään haastaja Suomessa, mutta kova työ palkitsee, ja jää on nyt murtunut”, Halminen sanoo ja vastaa kysymättä, mikä mursi jään.

”Rakentamisen toimialalla vihreä ajattelu on lisääntynyt, rakennuksille haetaan ympäristösertifikaatteja, ja niihin energiatehokkaita vesikalusteita. Sertifikaattien taakse ei kuitenkaan voi piiloutua”, hän sanoo ja täsmentää kestävän kehityksen periaatteita Mora Armaturin ekosafe-käsitteellä.

”Kyse on vihreiden arvojen korostumisesta, tuotantolinjan hiilijalanjäljen pienenemisestä, hukkamateriaalin, energian ja veden kulutuksen vähenemisestä.”

Halminen toteaa, että ekosafen taustalla olevat toimet eivät näy asiakkaalle. ”Mikä näkyy, on toimiva ja ketterä organisaatio. Yhteistyökumppanit, rakennusliikkeet, lvi-urakoitsijat ja isännöintitoimistot kiittävät Mora-hanojen jälkimarkkinointia. Yhteistyö ja takuut toimivat.”

HANA ON SISUSTUSELEMENTTI

Vesihana on nykyrakentamisessa ajatonta muotoilua edellyttävä sisustuselementti, jonka oletetaan kestävän käyttöä ja katseita. Lyijyttömästä materiaalista valmistettu pesuallashana Mora MMIX Tronic on käsitelty kestävällä, helposti puhdistettavalla PVD-pinnoitteella. Värivaihtoehtoja on viisi: kromi, kiillotettu messinki, samppanja, kiillotettu kupari ja musta.

”Pandemia on entisestään lisännyt hygieenisyyden merkitystä”, Halminen huomauttaa. ”Koskettamatta toimiva hana avautuu automaattisesti, kun käsi viedään tunnistimen eteen. Vesi virtaa tietyn ajan, mikä säästää vettä ja energiaa.”

”INTERNET OF THINGS” MULLISTAVA INNOVAATIO

Yksi mielenkiintoisimmista uusista tuotteista on on-line -tilassa olevat vesikalusteet, joissa radiolähetin on integroitu hanan sisään. ”Moran elektroniset hanat ja suihkut on kalusteiden etäsäätöä ja -seurantaa varten yhdistetty Telian mobiilin tietoverkon kautta IoT (Internet of Things)-perusteiseen Tronic WMS-järjestelmään. ”Kyseessä on teknisesti mullistava innovaatio vesikalusteissa”, Halminen sanoo.

www.moraarmatur.com/fi

Jaa tämä artikkeli


Rakentaminen 2021