Verkkokaupan logistiikan kärkinimi Suomessa ja maailmalla


Koronapandemia on maailman laajuisesti kasvattanut verkkokauppaa volyymilla, jota parhaatkaan asiantuntijat eivät vielä pari vuotta sitten osanneet tai uskaltaneet ennakoida. Huimaan kasvuun ei osattu varautua, joten monella yrityksellä on nyt tilaisuuden sanelema pakko varastointi-investoinneille ja keräily- ja varastointijärjestelmien uudistamiselle.

”Myös logistiikka-alan murros sekä tuotekehitys ovat vaikuttaneet varastojärjestelmien kysyntään”, Tripoint Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Kuusisto sanoo. 

Suomen markkinoille Tripoint Oy suunnittelee ja toimittaa ensisijaisesti välitasoja ja varastokalusteita Salpomec tuotemerkillä; maailmalla yritys tunnetaan Salpomec-vaatteiden käsittelyjärjestelmistä. ”Viennin osuus liiketoiminnasta on ollut noin 70 prosenttia, mutta pandemia on muuttanut painopistettä”, Kuusisto sanoo. 

Kaupan tehokkuus vaatii systemaattisuutta tavarankäsittelyyn 

”400 000 palautusta per päivä. Laatikkovuori, mitä menee läpi, on hämmentävä”, Kuusisto kuvaa Puolassa toimivan, vastikään avatun nettikaupan palautuskeskuksen lukemia. ”Turkkiin toimitimme juuri ison nettikaupan varastointijärjestelmän. Pelkästään yhden kansainvälisen vaatealan kauppaketjun tuotteita kulkee Salpomec-järjestelmien kautta vuosittain yli 100 miljoonaa kappaletta. 

Kuusiston mukaan alan yrityksissä on kaupan räjähdysmäisen kasvun myötä herätty huomaamaan, että vanhat järjestelmät eivät välttämättä toimi eivätkä vastaa tämän päivän vaatimuksia. ”Vanhentuneet järjestelmät voivat olla jopa este tuottavuuden kasvulle. Kun tavoitteena on tehokkuus ja nopeat toimitukset, vaaditaan systemaattisuutta myös tavarankäsittelyyn.”. 

Uudet ratkaisut kiehtovat yhä alan pioneeria. ”Ketterien ja tehokkaiden logistiikkajärjestelmien rinnalla korostuu yhä useammin vaade myös ympäristönäkökulman kestävistä ratkaisuista. On antoisaa nähdä järjestelmiemme asiakasyritykselle tuottava hyöty”, Kuusisto sanoo ja korostaa tehokkaan rakentamisen tärkeyttä. ”Varastohallin hukkaneliöstä päästään eroon välitasojen avulla, ja vältytään kalliilta lisätilan rakentamiselta ja tarpeettomilta investoinneilta.” 

Salpomec tunnetaan maailmalla. ”Haluamme profiloitua verkkokaupan osaajana sekä toimitusten lähetyspäässä että palautusten käsittelijänä”, Kuusisto sanoo. 

Hän toteaa, että suurimmat markkinat ovat maailmalla, mutta myös Suomessa on herätty uuteen aikaan. ”Olemme juuri toimittaneet Suomeen merkittävän kahden tason ja usean nostimen kokonaisuuden, jossa robottien käyttö on edellyttänyt uudenlaista innovatiivisuutta”, Kuusisto sanoo. Kokemus on hänen mukaansa avain alan johtajuuteen. ”Myös nimekäs ja tunnettu kumppaniverkosto täydentää omaa tuotevalikoimaamme.” 

Tripoint Oy 

  • Liikevaihto: 3,2 ME 2020 
  • Liiketoiminta-alueet: Verkkokaupan toimitukset ja muut varastoratkaisut 
  • Päämarkkina-alueet: Suomi, Eurooppa 
  • Vienti: 70 %, yli 40 eri maahan toimituksia 

www.salpomec.fi

Jaa tämä artikkeli


Business NOW