Vastuullisesti kaikkien kumppaneiden kanssa


Kuva: Arlan vastuullisuuspäällikkö Pauliina Karvala toimii konsernin kestävän kehityksen tiimissä Suomen asiantuntijana. Hän muistuttaa, että vastuullisuus on tärkeä osa kaikkien työntekijöiden toimintaa. 

Arla pohjaa vastuullisuuspäätöksensä tutkittuun tietoon. Tavoitteena on olla hiilineutraali meijeri tulevaisuudessa ja luoda kumppanuussuhde asiakkaiden, paikallisten maidontuottajien ja muiden alan toimijoiden kanssa. 

Arla Oy on suomalainen meijeri, joka on osa kansainvälistä Arla Foods -konsernia. Vastuullisuuden eteen tehdään töitä sekä koko konsernin puitteissa että paikallisesti. Arlan vastuullisuuspäällikkö Pauliina Karvala toimii konsernin kestävän kehityksen tiimissä Suomen asiantuntijana. 

– Vastuullisuus on mukana kaikessa toiminnassamme ja tärkeä osa meidän kaikkien työtä. Minun tehtävänäni on huolehtia, että olemme tietoisia vastuullisuuteen liittyvien asiakokonaisuuksien kehityksestä niin yhteiskunnan kuin asiakkaidenkin näkökulmasta, hän kertoo. 

Vastuullisuus on Arlalla toiminnan lähtökohta, johon sisältyy planeetan ja ihmisten hyvinvointi. Arlan tavoite on vähentää hiilidioksidipäästöjä, tukea luonnollisia ekosysteemejä, karsia hävikkiä sekä toimia luotettavana kumppanina. Päätöksenteossaan Arla seuraa ilmastotieteeseen perustuvia tavoitteita. 

Arla haluaa tukea hyviä ruokailutottumuksia tuottamalla monipuolisia ja helposti hyödynnettäviä, ravintorikkaita ruoka-aineita.

– Vastuullisuustyömme perustuu mitattuun tietoon. Esimerkkinä tästä ovat kaikilla Arlalle maitoa tuottavalla 447 suomalaistilalla tehty ilmastokartoitus, josta tilat saivat yksilöityä tietoa hiilijalanjäljestään. Laskelmien pohjalta maitotila voi ottaa käyttöön itselleen parhaiten sopivat toimenpiteet ja mitata edistymistä. Tilat ovat sitoutuneet alentamaan keskimääräistä hiilijalanjälkeä kolmekymmentä prosenttia vuoteen 2025 mennessä, Karvala kertoo. 

Arla on kiinnittänyt paljon huomiota myös pakkausmateriaaleihin. Se otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön maidon, jogurtin ja ruoanvalmistustuotteiden harjakattoisissa kartonkipurkeissa uusiutuvan mäntyöljypohjaisen biomuovikalvon. Mäntyöljy syntyy selluntuotannon sivutuotteena, eikä sitä varten tarvitse kaataa puita. 

– Etsimme jatkuvasti uusia ratkaisuja, jotta käyttämämme pakkaukset olisivat mahdollisimman vaivattomia kierrättää ja hyviä ilmaston kannalta, Karvala summaa. 

Tutustu tarkemmin: www.arla.fi/vastuullisuus

Jaa tämä artikkeli


Tulevaisuuden HoReCa