Vaiheikas ja merkityksellinen ura näkyvissä


Jatkuva oppiminen sekä tilaisuus jättää kädenjälkensä ilmaston kannalta merkittävään megaprojektiin ovat niitä asioita, jotka erityisesti motivoivat Antti Lammelan työtä Fennovoiman Hanhikivi 1 -hankkeen parissa.

Ydinvoimalaitoshanke on mittava ja vaiheittainen projekti, joka tarjoaa asiantuntijalle ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan. Hankkeen eri vaiheissa työn sisältö muuttuu ja kehittyy, mikä vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja ammatissa kasvamista, mutta tarjoaa samalla mahdollisuuden mielenkiintoiseen urapolkuun. Tämän allekirjoittaa myös käyttöpäällikö Antti Lammela, joka työskentelee Hanhikivi 1 -hankkeen parissa neljättä vuotta.

”Jatkuva oppiminen ja uuteen orientoituminen tekevät työstä mielenkiintoista. Harvassa hankkeessa pääsee näkemään sen kaikki vaiheet ja rakentamaan omaa uraa siinä mukana, eli tämä on varsin uniikki tilaisuus minkä tahansa alan osaajalle”, Antti toteaa.

Fennovoiman Hanhikivi 1 -ydinvoimala rakennetaan kokonaan uudelle laitospaikalle Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjoelle. Vuosikymmenen lopussa käynnistyvän laitoksen käyttöorganisaatiota suunnitteleva Antti on hyvä esimerkki siitä, miten pitkäjänteisesti voi Fennovoimassa uraa rakentaa.

”Työni fokus on tälläkin hetkellä vahvasti tulevaisuudessa. Laitoksen käyttöorganisaatio tulee olemaan iso, lähes 100 henkilöä, jotka myös koulutetaan tehtäviinsä talon sisällä ennen laitoksen käyttöönottoa. Omalta osaltani huolehdin jo nyt siitä, että organisaatio rakentuu oikein ja tuleva laitos toimii turvallisesti ja taloudellisesti.”

Antin ura ydinvoima-alalla alkoi valvomon käyttömiehenä Olkiluodossa. ”Työn ohessa suoritetut insinööriopinnot auttoivat etenemään käytön suunnittelutehtäviin. Fennovoimassa Antti aloitti vuonna 2017.

”Jo noina aikoina minua innosti Fennovoimasta välittyvä nuorekkuus ja tekemisen henki. Niinpä en epäröinyt, kun täällä tuli käyttöinsinöörin paikka auki.”

Ketterä ja välittävä työnantaja

Tuntuma Fenovoimasta työnantajana on edelleen sama. Antti kiittelee yhtiön ketteryyttä ja muutosvalmiutta sekä sen tarjoamia kehittymismahdollisuuksia. Iso asia on työn merkityksellisyys: tilaisuus olla mukana luomassa laitosta, joka tuottaa kymmenyksen Suomen tarvitsemasta sähköstä, hiilineutraalisti ja luotettavasti.

”On palkitsevaa olla mukana tällaisessa hankkeessa, rakentamassa jotain uutta, jolla on ilmaston kannlta valtava merkitys. Yhtiö myös pitää henkilöstöstä huolta ja selkeästi ymmärtää, että henkilöstö on sen valttikortti.”

Lähivuosina Fennovoiman toiminnot ja työntekijät siirtyvät vaiheittain Pyhäjoelle, työnkuvasta riippuen. Tällä hetkellä hanke etenee suunnitteluvaiheessa, ja suurin osa henkilöstöstä työskentelee vielä Helsingissä.

”Minulla muutto on edessä vuoden – parin päästä, kun hanke etenee rakennusvaiheeseen. Pyhäjoella on varmasti hyvä elää ja olla, koko alue on valmistautunut hankkeeseen ja tarjoaa mahdollisuuksia myös perheelle.”

Jaa tämä artikkeli


Työelämä