Työnteko mukavammaksi näyttöpäätelaseilla


Yhä useampi kärsii työperäisestä silmien väsymisestä, päänsärystä ja niska- ja hartiakivuista. Yksi osa työhyvinvointia on näköergonomia, eli näkemisen monipuolinen huomioiminen osana työkykyä. 

Viime vuosina tietokonenäyttöjen koko on kasvanut samaan aikaan, kun merkkikoko on pysynyt ennallaan tai jopa pienentynyt. Tämä aiheuttaa haasteita näyttöpäätetyölle. Vaikka työpiste-ergonomia on muuten kunnossa, istuma-asento suora ja pöydän korkeus oikein, isokokoinen näyttö on vietävä kauemmas katsojasta, jottei tarvitsisi lukiessa kääntää ja nyökytellä päätä. 

– Osassa ohjelmistoista fonttikokoa ei voi itse kasvattaa. Työntekijä päätyy joko kumartumaan näppäimistön päälle tai tuomaan ison näytön lähemmäksi nähdäkseen paremmin. Liian lähellä iso näyttö kuitenkin vaatii paljon silmien tai jopa pään jatkuvaa liikettä, kuvailee Instrumentariumin johtava optikko Matti Tyynilä. 

Molemmat ratkaisut rasittavat silmiä ja, etenkin pitkään jatkuessaan, aiheuttavat niska- ja hartiaseudun ongelmia. 

Terävä ratkaisu eri tarpeisiin 

Syväterävä linssi toimii tavallista monitehoa paremmin näyttöpäätetyössä. Näiden linssien terävyysalue on voimakkuuden valinnasta riippuen noin 40 sentistä metriin, eli niillä näkee hyvin lukea sekä pöydällä olevasta paperista että isolta näyttöpäätteeltä. 

Toimistomoniteholasit voivat olla ratkaisu silloin, kun työ sisältää paljon muutakin kuin näyttöpäätetyötä, kuten toistuvia kokouksia ja esitelmöintiä. Tällaisten linssien kanssa voi liikkua vaivattomasti sisätiloissa, mutta esimerkiksi autolla ajamiseen lasit eivät käy. Ne eivät siis korvaa niin sanottuja yleismonitehoja. 

– Syväterävät linssit sopivat näyttöpäätetyön lisäksi moneen muuhunkin lähietäisyydellä tapahtuvaan tekemiseen, kuten harrastuksiin, joissa tarvitaan laajaa lähinäkökenttää. Esimerkiksi henkilö, joka lukee usein sanomalehteä ja käyttää tabletia, voi kotikäytössäkin hyötyä syväterävistä silmälaseista, Tyynilä huomauttaa. 

Jaa tämä artikkeli


Työelämä