Turussa erikoistutaan turvallisessa konsultaatioilmapiirissä


Turun kaupungin terveysasemaa ja sairaalaa yhdistävistä tekijöistä erikoistuvat lääkärit arvostavat ensisijaisesti viihtyisää työilmapiiriä ja turvallista konsultaatioilmapiiriä. Hyvänä kakkosena tulee se, että erikoistumiseen kelpaavia työjaksoja voi tehdä monella eri erikoisalalla ja esimerkiksi yleislääketieteeseen voi erikoistua saman organisaation sisällä. 

Turussa Hyvinvoinnin palvelukokonaisuus käsittää terveyspalvelut, perhe- ja sosiaalipalvelut sekä vanhus- ja vammaispalvelut. Jututimme terveyspalveluiden puolelta kokeneita konkarilääkäreitä, koulutusvastaavaa sekä erikoistuvaa lääkäriä. 

”Sekä avoterveydenhuollon että sairaalapalveluiden puolella on erittäin hyvä ilmapiiri ja turvallinen konsultaatioilmapiiri. Olemme joustavia ja lääkäreille tehdään yksilöllinen työnkuva. Myös työjärjestykseen ja työaikaan voi itse vaikuttaa. Monipuolinen koulutustoiminta sisältää opinto-oppaiden koulutuskriteereiden noudattamisen”, avaa keskustelun koulutusvastaava Aino Ruohola. 

Oma erikoislääkärikouluttaja 

Terveysasemalla ja kaupunginsairaalassa parhaillaan erikoistuvana lääkärinä työskentelevä Taina Roininen allekirjoittaa Ruoholan kuvauksen. ”Töihin on aina mukava tulla, mikä on hyvän työilmapiirin ansiota. Seniorilääkäreiltä saa hyvin tukea ja aina ystävällisen konsultaatiovastauksen. Nämä asiat pätevät sekä Mäntymäen terveysasemaan että Turun Kaupunginsairaalaan. Terveysasemalla voi hyvin vaikuttaa aikatauluun itselle parhaan sopivan päivärytmin mukaan. Erikoislääkärikouluttajan kanssa on tiheästi tapaamisia.” Taina aloitti Mäntymäessä tammikuussa 2019, oli välillä äitiyslomalla ja nyt sairaalassa tekemässä erikoistumispalveluiden reunoja. 

Perehdytysviikko ja check-lista 

Kaupunginsairaalan palvelut ovat kattavat: Geriatrinen, medisiininen ja palliatiivinen hoitolinja sekä poliklinikat. Perinteisten osastojen rinnalla toimii aktiviinen, monipuolinen kotisairaala. ”Vaikka meillä on ollut lääkäriresurssipulaa, työilmapiiri on säilynyt hyvänä. Kesällä meillä oli paljon lääketieteen kandidaatteja erikoistuvien lääkäreiden sijaisina. Heiltä saimme tosi positiivista palautetta: he kokivat saaneensa hyvin tukea. Erityiskiitosta sai perehdytyksen check-lista sekä viikon kestävä perehdytysviikko, jonka ajaksi olimme järjestäneet hyvän miehityksen”, kertoo ylilääkäri Paula Viikari. 

Monipuolista tarjontaa erikoistuvalle 

YEKiin ja erikoistumiseen kelpaavia työjaksoja voi tehdä monella eri erikoisalalla ja esimerkiksi yleislääketieteeseen voi erikoistua saman organisaation sisällä. ”Monipuolisuus on valttimme. Meillä on vahvaa sisätautista, geriatrista ja neurologista osaamista sekä palliatiivisen erityispätevyyden koulutusoikeudet. Osalla osastoista on moniammatilliset aamupalaverit ja -kierrot”, hän lisää. 

”Kun kaiken saa saman työnantajan alta, eivät lomat ja edut pala. Ja vaikuttamaan pääsee, sillä meillä saa myös kehitysideoita läpi”, vahvistaa ylilääkäri Suvi Vainiomäki. ”On hienoa nähdä ja saada olla mukana, kun ihmiset tekevät hyvää työtä suurella sydämellä”, Taina summaa. 

Jaa tämä artikkeli


Työelämä