Turku ja Varsinais-Suomi vahvistavat vetovoimaansa


Turku on Suomen portti länteen ja Varsinais-Suomi kokonaisuudessaan monen eri vetovoimatekijän myötä vertaansa vailla oleva maakunta sekä työnantajalle että työntekijälle. 

Turun ja Varsinais-Suomen keskeisten toimijoiden tahtotila on selkeä: viidellä kärkitavoitteella vahvistetaan entisestään elinvoimaista Varsinais-Suomea lisäten samalla sen houkuttavuutta työssäkäyntialueena. Turun seudun muuttovirroissa näkyi viime vuoden aikana hyvin selkeä kehyskuntien muuttovetovoiman kasvaminen – vahvasti tähän vaikutti koronapandemia. Mutta on syitä muitakin. 

Varsinais-Suomen maakunnan eli 27 kunnan viisi kärkitavoitetta ovat: bio- ja lääkediagnostiikan toimintaedellytysten kehittäminen, meri-, metalli- ja teknologiateollisuuden jo käynnissä olevan kasvun vauhdittaminen, kiertotalouden käytännön toteutuksen käynnistäminen, saavutettavuuden vahva parantaminen Tunnin junan avulla sekä matkailun nostaminen viennin kärkialaksi. 

Nykyajan osaaminen, koulutus ja huipputeknologia istuvat hyvin puolen miljoonan asukkaan maakunnan historiaan sekä upeisiin ja monipuolisiin luontopuitteisiin. Kysyimme Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtaja Janne Virtaselta, mitkä seikat ovat alueen vahvoja vetovoimatekijöitä lähitulevaisuudessa. 

Muutamaa tekijää on vaikea valita, sillä tällä ”minikokoisella Suomella” niitä on paljon alkaen merellisestä saaristoluonnosta tai mahdollisuudesta asua urbaanisti Suomen eurooppalaisimmassa kaupungissa, maaseudulla tai meren äärellä ulkoluodolla. Mitä tulee yritysten sijoittautumiseen tai henkilökohtaisiin työuriin, alueella pääsee olemaan osa huipputeknologian kehitysaaltoa kaupungissa, joka maamme ainoana kuuluu Top 10 -ilmastositoumus-kaupunkien joukkoon maailmassa. Samoin osaamista voi hyödyntää vaikkapa Naantalin bio- ja kiertotalouskeskittymällä. 

Pyynnöstä Virtanen keskittyy kahteen tekijään: Tunnin junaan sekä Uudenkaupungin ja Salon vahvistuvaan autoteollisuus- ja akkualan näkymiin. 

”Tunnin junalla mahdollistamme yhteisen Etelä-Suomen työssäkäyntialueen pääkaupunkiseudun kanssa. Tunnin junan päätepiste on Turun Tiedepuisto Kupittaalla. Työmatkapendelöinti varsinkin monipaikkatyön aikana on sujuvaa ja kehitämme sitä jatkuvasti, sisäistä joukkoliikennettä unohtamatta”, Janne Virtanen sanoo. 

Mitä tulee Vakka-Suomen työpaikkoihin, pelkästään Valmet Automotive työllistää 5000 henkilöä. Teollisuuden automaation ja robotiikan kehityksen hiilineutraalilla kärkipaikalla työskentely on jo sinänsä houkuttelevaa, hyvien työnäkymien lisäksi. ”Akkuteollisuuden kasvu on voimakasta ja tulee lähivuosina vaatimaan paljon lisätyövoimaa. Valmistaudumme tähän tarvittavalla monialakoulutuksella sekä vahvistamalla edelleen alueen vetovoimatekijöitä, joita katsomme vahvasti työntekijän näkövinkkelistä”, Virtanen summaa. 

Tutustu tarkemmin: varsinais-suomi.fi

Jaa tämä artikkeli


Elinvoimainen Suomi