Toiminnanohjausjärjestelmä on rakennustyömaan monitoimityökalu


”Kaikki lähti oman kattoyrityksen tarpeen ratkaisemisesta.” 

”Saneeraus- ja rakennusalalla kaivattiin selkeää ja helppokäyttöistä toiminnanohjausjärjestelmää, joten Easoftin mentävä liiketoiminta-aukko löytyi etsimättä, omaa käytännön ongelmaa ratkaistessa”, Joona Suomala sanoo ja viittaa kattohuoltoihin erikoistuneesta yritystoiminnasta saatuihin kokemuksiin. 

Rakennusalan tausta on kilpailuvaltti 

Vuonna 2013 perustetun yrityksen lippulaiva Easoft on helppokäyttöinen remontoinnin, rakentamisen ja urakoinnin aloille tarkoitettu projektien hallintatyökalu, joka hoitaa kaiken työajanseurannasta laskutukseen. ”Pilvipalveluna toimivaa toiminnanohjausjärjestelmää voi käyttää verkossa koska tahansa, millä laitteella tahansa.” 

Moni rakennusalan yritys on itse halunnut kehittää oman järjestelmän yritystoiminnan pyörittämiseen. ”Kaikki tietävät, että pyörää ei kannata keksiä uudestaan, mutta silti yrityksissä ratkotaan samoja työmaan aikataulutukseen, seurantaan, laskutukseen ja palkanmaksuun liittyviä ongelmia”, Suomala sanoo. ”Toiminnanohjausjärjestelmä maksaa itsensä takaisin yleensä alle vuodessa. Se säästää aikaa ja rahaa.” 

Easoftilla eletään nyt vahvan kasvun aikaa; liikevaihto kasvaa yli miljoonalla eurolla vuodessa. Henkilöstön määrä on 25. ”Asiakkaita on noin 400, osa Ruotsissa. Tavoitteenamme on olla halutuin kumppani Pohjoismaissa, kun puhutaan liiketoiminnan kehittämisestä ohjelmistojen avulla.” 

Softa-alan yritykset ovat huudossa, ja yritysostoja tapahtuu paljon. Easoft ei Suomalan mukaan ole kaupan. ”Haluaisimme pitää päätäntävallan nykyisillä omistajilla. Vaihtoehtona mietimme pörssilistautumista muutaman vuoden päästä.” 

Kilpailua Suomala pitää tervetulleena.”Easofin kilpailuetu on kokemus. Omaamme yritystaustaa rakennusalalta, puhumme samaa kieltä rakentajien kanssa”, hän sanoo. ”Asiakkaamme ovat työmailla ja telineillä. Tiedämme, mitä se on. Sieltä oma yrittäjätarinammekin on lähtöisin.

easoft.fi

Jaa tämä artikkeli


Infrastruktuuri Rakentaminen 2021