Tervolalainen ämpäripäisyys on rohkeita tekoja


Etelälappilaisen Tervolan uuden brändin tunnuslause ”pieni mutta ämpäripäinen”, kertoo asenteesta, josta ei silmäkulman pilkettä puutu. Ämpäripäisyys pohjautuu kunnassa eläviin veijaritarinoihin ja kuvaa ennakkoluulotonta ongelmanratkaisukykyä ja rohkeutta tehdä toisin. 

Tervolan kunnanjohtaja Mika Simoska painottaa, että ämpäripäisyys on ennen kaikkea tekoja. Asukkaiden arkeen panostetaan laadukkailla peruspalveluilla. ”Esimerkiksi terveyspalveluihin saa ajan usein saman päivän tai jopa parin tunnin sisällä. Meille tullaan hoitoon myös naapurikunnista”, Simoska perustelee. Tulevaisuuteen kunnassa suhtaudutaan optimistisesti. Kemijoen rantamaisemiin suunnitellulla uudella asuinalueella, Vastarannalla, yhdistyy ekologinen ja yhteisöllinen elämäntapa. 

Tervolan sijainti Lapin kolmen suurimman kaupungin keskellä luo hyvät yhteydet maalla, merellä ja ilmassa. ”Hyvä yrityskulttuuri ja kunnan maankäyttö ovat luoneet pohjaa Tervolan kasvulle lappilaisen puunjalostuksen keskukseksi, johon yritykset ovat parin vuoden aikana investoineet yhteensä yli 15 miljoonaa euroa”, Simoska kertoo ja lisää kunnan etsivän jatkuvasti yhteistyöavauksia eri sektoreilta. 

tervola.fi

Jaa tämä artikkeli


Kehittyvä Suomi