Taito Research huomioi suorahaussa myös osaajapotentiaalin


Osaajapula hidastaa monen yrityksen kasvuhaluja. Modernin suorahaun edelläkävijä Taito Research auttaa asiakkaitaan kartoittamaan osaajamarkkinaa aiempaa laajemmin, etsimään potentiaalia – ja tekemään löytöjä.

Kun yritys tavoittelee kasvua, se tarvitsee uusia päteviä työntekijöitä sen toteuttamiseksi. Taito Researchin suorahaun ammattilaiset auttavat löytämään heitä kontaktoimalla mielenkiintoisia kandidaatteja proaktiivisesti.

”Taito Research perustettiin vastaamaan modernin ja ketterän suorahaun tarpeeseen, myös asiantuntijasuorahakujen parissa. Läpinäkyvä ja napakka prosessi on otettu lämpimästi vastaan”, kertoo Taito Researchin toimitusjohtaja Pia Kantola. ”Kaikki lähtee asiakkaan liiketoiminnan tavoitteista sekä siitä osaamisesta ja kokemuksesta, joita rekrytoitavalta vaaditaan niiden saavuttamiseksi”.  

Taito Research kartoittaa osaajia, jotka täyttävät asiakkaan vaatimukset mutta myös osaajapotentiaalia eli heitä, joilla on hyvä pohja mutta joku halutuista kompetensseista puuttuu.

“Joku kompetenssi voi olla sellainen, jossa osaaja pääsisi kehittymään. Kyse voi olla siirtymisestä toimialalta toiselle, asiantuntijasta tiiminvetäjäksi tai myynnistä markkinointiin. Kun osaaja tunnistaa itselleen mahdollisuuden kehittyä, hänen motivaationsa herää. Se ja oikea asenne vievät usein pitkälle.”, sanoo Research Consultant Johanna Valovirta. “Nykyisessä markkinatilanteessa on etu, että rekrytointikumppani on generalisti ja toimii monella eri toimialalla. Meidän on helpompi huomata toimialojen risteyskohdat ja mahdollisuudet potentiaalin tunnistamiseen “laatikon ulkopuolelta”, täsmentää Mikko Keskinen. 

Rekrytoinnissa keskeistä on saada osaajat kiinnostumaan. ”Uusi työ on tehtävä kandidaatille houkuttelevaksi. Siinä on oltava joku koukku, jotta tämä haluaa vaihtaa työpaikkaa. Kehittymismahdollisuudet ovat monille ratkaiseva asia uusia työmahdollisuuksia mietittäessä.” kertoo Johanna Valovirta.

Kovassa kasvussa oleva Taito Research tunnistaa osaajapulan luomat haasteet itsekin, sillä kokeneista rekrytoijista on tällä hetkellä kova pula. “Olemme alusta saakka halunneet rikkoa toimialarajoja ja rekrytoida tiimiimme osaajia alan ulkopuolelta. Kokemuksemme ovat enemmän kuin positiivisia ja olemme löytäneet mielettömän motivoituneita, uudesta kulmasta tekemistämme havainnoivia tekijöitä tiimiimme.” Kertoo Pia Kantola.

Matchia edeltää tunnustelu puolin ja toisin

Onnistuneen hakijakokemuksen merkitys kasvaa koko ajan. Rekrytointi on muuttunut: nyt on työnhakijan markkinat eikä yritys enää pysty valitsemaan isosta hakijajoukosta sitä parasta itselleen. Osaajista kilpaillaan, ja he valitsevat työpaikkansa itse.

”Parhaisiin tuloksiin pääsee silloin, kun rekrytointiprosessi on molemminpuolista tunnustelua. Yrityksellä on liiketoimintaan liittyviä tavoitteita ja osaajalla on vaikkapa uratavoitteita. Kun ne kohtaavat, syntyy paras match”, kertoo Chief Client Officer Essi Heino. 

www.taitoresearch.com

Jaa tämä artikkeli


Business NOW