Pihan toteutuksessa on valtava määrä mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, ja urakka voi tuntua mahdottomalta – mistä lähteä liikkeelle ja mikä on realistinen toteutusaikataulu? 

Koko pihaa ei tarvitse toteuttaa heti, mutta suunnittelua ei kannata tehdä osissa. Hyvin tehty suunnitelma nimittäin paitsi varmistaa, että lopputulos toteuttaa varmasti kaikki tärkeimmät toiveet, myös ohjaa töiden toteutusta ja auttaa hahmottamaan missä järjestyksessä työt kannattaa tehdä. 

Uuden pihan perustaminen tai vanhan kokonaisvaltainen muokkaaminen on merkittävä projekti niin työmäärässä kuin rahassakin mitattuna. Varmistaaksesi onnistuneen ja pitkäaikaisen toteutuksen, kannattaa panostaa huolelliseen suunnitteluun. 

Ruduksen Kotipolku verkkopalveluun on kerätty parhaat ideat ja vinkit onnistuneen pihaprojektin toteuttamiseen. Tutustu Kotipolkuun! 

Aloita suunnittelu pihan toiminnallisuuksista

Kaikki lähtee liikkeelle omista toiveista: mitä haluan pihallani tehdä ja minkälainen piha meidän arjessamme parhaiten toimii? Onko toiveissa nauttia kahvia terassilla ilta-auringossa, tarvitaanko isoa avointa tilaa lasten peleille ja leikeille, kutkuttaako ajatus omasta kasvimaasta tai tarvitaanko parkkipaikkoja useammalle autolle? Muurikivillä voi puolestaan jäsentää pihaa ja hallita tontin korkoeroja. Korotettu kasviallas terassin vieressä tuo tuoksut ja tunnelmat lähelle. 

Valitse materiaalit käyttötarkoituksen mukaan 

Pihan toteuttamiseen on monia eri vaihtoehtoja, joista pihakivet, muurikivet ja reunakivet ovat kestäviä vaihtoehtoja. Parkkipaikka, pääsisäänkäynnille johtava polku ja oleskelualue tarvitsevat kovaa, kestävää pintaa. 

Reunakivet ja muurikivet jäsentävät pihapiirin ja rajaavat kulkureittejä. Tontin korkeuseroja voi kesyttää muurikivillä. Matalat muurit voi rakentaa suoraan hiekan varaan ja muurikivet latoa helposti päällekkäin. Oikein suunniteltu ja toteutettu kiveys ja muurirakenne kestää vuosikymmeniä vähällä hoidolla. 

Kivivalinnoilla voit vaikuttaa kestävyyteen ja hoitotarpeeseen 

Kiven valintaan vaikuttavat muun muassa halutut muodot, pihan korkeuserot, kaadot ja pihatiellä kulkevat ajoneuvot. Suuret laatat vaativat tasaisen ja tasaisesti kallistuvan asennusalustan. Kaarteita haluttaessa on parempi valita pieni kivikoko, jolloin kaarros näyttää siistimmältä ja on helpompi tehdä. 

Kivien valinta vaikuttaa myös kiveyksen hoitotarpeeseen. Pieniä kiviä käytettäessä polulle syntyy saumoja enemmän kuin suurilla kivillä. Tämä saattaa lisätä kunnossapidon määrää helposti rikkaruohottuvilla tai sammaloituvilla paikoilla. 

Jos samalla kivellä on tarkoitus kattaa ajoneuvoalue, tulee kiinnittää huomiota kivien kantavuuteen. Kaikki Ruduksen malliston kivet kestävät normaalia käyttöä, jolloin kiven paksuudella ei ole suurta merkitystä. Kovin ohuet laatat eivät kuitenkaan sovellu autoliikenteen alle. 

Pihakivet sopivat myös loma-asunnon maisemaan 

Pihakivillä luot vapaa-ajan asunnon pihapiiriin helppohoitoisuutta ja näyttävyyttä. Pihakivillä tehtyjä alueita on turvallista liikkua ja ne kestävät hyvin kulutusta. 

Mökkimaisemaan luontevasti sulautuvat kävelypolut ja oleskelualueet rakennat luonnonkivimäisellä Louhikivellä tai liuskekivimäisellä Luotokivellä. Kivien profiloitu pinta on elävä ja mukautuu siten sulavasti ympäröivään luontoon. 

Ruduksen laaja valikoima pihakiviä:
www.rudus.fi/pihakivet 

Jaa tämä artikkeli


Piha ja puutarha