Sulkava saa kaiken sähkönsä auringosta ensimmäisenä kuntana Suomessa


Sulkavan kunta siirtyy nopealla aikataululla kohti hiilineutraaliutta. Kunta on mukana suuressa aurinkosähköpuistohankkeessa, jonka myötä kunnan oman sähkönkulutuksen päästöt tippuvat kerralla nollaan.

Hankkeen myötä Sulkavan kunnasta tulee Suomen ensimmäinen kunta, joka hankkii koko oman sähköntarpeensa kotimaisella aurinkosähköllä. 

Sulkavalle rakennetaan vuosina 2022–2023 Suomen mittakaavassa merkittävän kokoinen teollisen mittakaavan aurinkosähköpuisto. Siirtyminen 100 % kotimaiseen aurinkosähköön edustaa merkittävää edelläkävijyyttä, sillä vastaavaa ei ole toteutettu Suomessa kunnallisella puolella. 

”Uusiutuvan energian käyttö on meille yksi strateginen valinta paremman tulevaisuuden rakentamisessa. Haluamme olla vahvasti mukana oikeiden tekojen muodossa”, kertoo Sulkavan kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli. 

7 hehtaarin kokoiselle maa-alueelle asennetaan yli 9000 aurinkopaneelia. Teholtaan aurinkopuisto on noin 5 000 kilowattia ja se tuottaa vuosittain päästötöntä aurinkosähköä noin 4500 MWh. Aurinkopuiston rakentaa Solarigo Systems Oy. Business Finland on myöntänyt hankkeelle valtion energiatuen. 

”Haluamme osaltamme näyttää esimerkkiä, kuinka kunta voi tehdä konkreettisia ja vaikuttavia päätöksiä yhteisissä ilmastotalkoissa”, toteaa Sulkavan kunnanjohtaja Juho Järvenpää. 

Sulkavan aurinkopuiston tuottama sähkö riittää kattamaan kunnan oman sähköntarpeen. Lumme Energia toimittaa energian Sulkavan kunnalle alkuperätakuulla todennettuna. 

”Energiainvestoinnit venyvät usein pitkiksi, mutta Sulkavan kunta on edennyt asiassa päättäväisesti ja joutuisasti”, iloitsevat Lumme Energian toimitusjohtaja Tapo Lehtoranta ja Solarigo Systemsin myyntijohtaja Olli-Pekka Purhonen. 

Lisätietoja: 

www.solarigo.fi | www.lumme-energia.fi | www.sulkava.fi 

Jaa tämä artikkeli


Elinvoimainen Suomi