Sijaisvanhemmuutta pohtivan kannattaa lähteä matkalle rohkeasti


Monenlaiset lapset tarvitsevat perhettä, eikä sijaisvanhempienkaan tarvitse mahtua yhteen muottiin. Tärkeintä sijaisvanhemmuudessa on sopiva elämäntilanne, halu luoda tilaa uudelle perheenjäsenelle sekä joustavuus muutosten edessä. 

SOS-Lapsikylä etsii jatkuvasti uusia sijaisperheitä ja valmentaa heidät tehtävään sekä tarjoaa vahvaa tukea perheille uuteen elämäntilanteeseen. 

”Moni sijaisvanhemmuutta pohtiva kertoo, että yhteydenotto jännittää ja esitietolomake unohtuu keittiönpöydälle pitkäksi aikaa”, SOS-Lapsikylän sijaishuollon ja jälkihuoltopalvelun kehittämispäällikkö Tiina Rihti kannustaa ottamaan rohkeasti yhteyttä ja osallistumaan infotilaisuuteen. 

SOS-Lapsikylän työntekijät selvittävät yhdessä sijaisvanhemmuutta pohtivan kanssa edellytykset uudelle perheenjäsenelle, esimerkiksi parisuhteen, oman perheen, kodin ja työtilanteen osalta. 

”Valmennus, työntekijöiden tapaamiset ja keskustelut kannattaa ottaa matkana, jonka aikana tulee oivalluksia, mutta myös yllätyksiä. Tärkeää on pohtia, onko omassa mielessä tilaa lapselle sekä joustavuutta kasvaa hänen kanssaan”, Rihti kuvailee. 

Sijaisvanhempina toimiville Annelle ja Markolle ajatus sijaisvanhemmuudesta sai alkunsa molempien ammateista sosiaalialalla. 

”Aloimme miettiä, että olisimme yhdessä hyvä tiimi ja haaveilimme sijaisvanhemmuudesta. Mietimme, että meillä olisi mahdollisuus, innokkuutta ja ammattitaitoa antaa lapsille hyviä lapsuuspäiviä ja tukea heitä kasvussa”, Anne kertoo. 

Valmennus auttaa eteenpäin 

Alkuvaiheen selvityksen jälkeen pariskunnat käyvät sijaisvanhemmuuteen valmistavan PRIDE-valmennuksen. 

”Rohkaisemme ihmisiä lähtemään ennakkoluulottomasti valmennukseen. Sen aikana ei tarvitse sitoutua, mutta saa oman harkintansa tueksi tietoa ja kokemuksia”, Anne kuvailee. 

Sijaisperheenä aloittavat saavat tukityöntekijän, joka auttaa matkan varrella niin vanhemmuudessa kuin käytännön asioissa, kuten viranomaistahojen kanssa toimimisessa. Tärkeää on myös tuki rinnakkaiseen vanhemmuuteen, koska lapsen omat vanhemmat ovat tärkeä osa hänen elämäänsä. 

”Sijaisvanhemmuutta ei kannata ajatella etukäteen liian valmiiksi, koska lapsi ja hänen tilanteensa määrittää sen minkälaiseksi sijaisvanhemmuus rakentuu. Lapselle tärkeintä on, että hänellä on pysyvät ja turvalliset aikuiset osana heidän elämäänsä”, Rihti mainitsee. 

Loppuelämän pituisia ihmissuhteita 

Annelle ja Markolle tärkeäksi on osoittautunut pienten onnellisten hetkien jakaminen lasten kanssa. 

”Eilen paistoimme nuotiolla makkaraa ja ihastelimme metrin mittaista jääpuikkoa. On myös ihanaa kuunnella lasten tulevaisuuden haaveita.” 

Rihdin mukaan on juhlan arvoista, jos lapsi pääsee takaisin oman vanhempansa luokse, mutta hienoja ovat myös sijaisperheisiin muodostuvat ihmissuhteet. Samoin ovat kokeneet Anne ja Marko. 

”Lapset ovat tulleet perheemme jäseniksi ja heidän perheensäkin meille läheisiksi. Olemme saaneet elinikäisiä ihmissuhteita”, he summaavat. 

Lue lisää sijaisvanhemmuudesta SOS-Lapsikylässä www.sijaisvanhemmuus.fi

Jaa tämä artikkeli


Lapsiperheiden Suomi