Selluteollisuus tarjoaa vastuullista ja merkityksellistä työtä


Sellusta valmistetaan yhä monipuolisempia lopputuotteita, joilla voidaan korvata esimerkiksi muovia. Sellu- ja paperitehtaat ovat valtavia projekteja, joiden tehokkuutta ja vastuullisuutta syynätään yhä tarkemmalla suurennuslasilla.

”Tällaisten laitosten rakentaminen kestää kahdesta vuodesta kolmeen, mutta niiden elinkaari on 30–35 vuotta”, laadusta ja digitaalisuudesta vastaava johtaja Niklas Åberg ANDRITZilta valottaa.

ANDRITZ on Itävallassa pääkonttoriaan pitävä ja globaalisti johtava tuote- ja laitostoimittaja mm. sellu- ja paperitehtaille. Suomessa on kaikki yrityksen tuoteryhmät edustettuna, ja Suomi on yrityksen Centre of Excellence selluteknologian osalta.

”Innovatiivisuus on meidän polttoaineemme. Kehitämme koko ajan toimintaamme siten, että teknologiamme kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa, kemikaaleja ja vettä.”

ANDRITZ menestyy osaavien ja intohimolla työhönsä suhtautuvien ammattilaistensa turvin. Myynti- ja toimitusprosessien kehitys ja omistajuus on vahvasti asiantuntijoiden omissa käsissä.

”Työntekijämme saavat niin paljon vastuuta kuin haluavat ja he pääsevät hyödyntämään osaamistaan monipuolisesti käytännössä. Huolehdimme työntekijöidemme urakaaresta niin, että he saavat päivitettyä osaamistaan tarpeen mukaan ja erilaisia urapolkuja on tarjolla lukuisia”, Åberg valottaa monipuolisia mahdollisuuksia.

”Meillä on jatkuvasti tarjolla mahdollisuuksia diplomi- tai opinnäytetöille sekä avoimia paikkoja kesätyöntekijöille.”

Digitalisaatio on ANDRITZin globaalin organisaation liima, jonka avulla ylikansalliset tiimit toimivat tehokkaasti ja laadukkaasti. ”Kansainvälisyys on iso osa arkeamme. Esimerkiksi isoa sellulaitosta myydessä mukana voi olla yli sata henkeä, joista jokainen istuu eri osoitteessa.”

Tarjolla olevat modernit työntekemisen tavat mahdollistavat ajasta ja paikasta riippumattoman ja joustavan työnteon, mikä lisää työn mielekkyyttä ja tuottavuutta. ”Olemme muuttamassa uusiin tiloihin Helsingin Ruoholahdessa. Lisäksi toimimme Lahdessa, Kotkassa, Varkaudessa, Savonlinnassa ja Lappeenrannassa. Olemme merkittävä työnantaja työllistäessämme 1600 henkilöä näillä paikkakunnilla. Jokaiselle löytyy kulloiseenkin työtehtävään ja hetkeen sopiva paikka ja tapa tehdä töitä.”

Yhtenä ANDRITZin toiminnan kehittämisen kulmakivenä on tiivis yhteistyö oppilaitosten ja tiedeyhteisön kanssa. ”Meillä on jatkuvasti tarjolla mahdollisuuksia diplomi- tai opinnäytetöille sekä avoimia paikkoja kesätyöntekijöille. Sitä kautta saamme koko ajan uutta tietotaitoa ja alaan intohimoisesti suhtautuvia osaajia meille”, Åberg iloitsee.

www.andritz.com

Jaa tämä artikkeli


Artikkeli Työelämä