Seinäjoen keskussairaalan yhteispäivystyksessä lääkärin oppimiseen ja kehittymiseen panostetaan


Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteispäivystyksessä työskentelevät kiittävät työpaikkaansa hyvistä konsultointimahdollisuuksista ja matalasta hierarkiasta. Työyhteisössä uskotaan avoimeen kommunikaatioon ja yhteistyön mukanaan tuomaan oppimiseen. 

Yhteispäivystyksessä nuoria lääkäreitä ei heitetä yksin syvään päähän. Työskentelyssä panostetaan siihen, että apua saa matalalla kynnyksellä ja jokaisella on sekä oikeus että velvollisuus konsultoida. 

– Kokeneemmat lääkärit ovat fyysisestikin lähellä, joten avun pyytäminen on helpompaa. Päivystystyö on luonteeltaan muutenkin moniammatillista, mikä korostaa yhteistyön merkitystä, kertoo osastonylilääkäri ja akuuttilääketieteen loppuvaiheen erikoistuva lääkäri Paulus Sieppi. 

Alkuvaiheen erikoistuva lääkäri Elina Lahti kokee, että konsultointia helpottaa myös sairaalan sopiva koko ja inhimillinen työtahti. 

– Hoitolinjoista pääsee usein keskustelemaan laajemmin ja tuttavallisemmin kuin isommissa työyhteisöissä, hän toteaa. 

Vasta muutaman viikon ajan Seinäjoella työskennelleen amanuenssin, lääketieteen opiskelijan Rebecca Suomen mukaan työilmapiiri tukee oppimista ja kehittymistä. 

– Kaikkiin kysymyksiin saa aina kattavat ja hyvin opetusmyönteiset vastaukset. Ilmapiiri on yleisestikin positiivinen, kaikkia moikataan käytävillä, hän kiittää. 

Hyvät kouluttautumismahdollisuudet ja mielenkiintoinen työnkuva 

Nuorten Lääkärien Yhdistyksen koulutuspaikkakyselyssä 2020 Yhteispäivystys palkittiin keskussairaalaklinikoista parhaimpana erikoistuvien lääkäreiden koulutuspaikkana. 

– Maineemme tältä osin onkin kiirinyt. Meille tulee kandeja kaikista Suomen yliopistoista, Sieppi mainitsee. 

Oppimista tukee se, että lääkäreitä kannustetaan ottamaan hoitaakseen myös haastavampia potilastapauksia kokeneemman asiantuntijan tuella. Suomen mukaan itsenäiseen työskentelyyn saa sopivasti rohkaisua ja seniorikollegan apu on aina lähellä. 

Lisäksi sairaala tarjoaa jo kokeneemmillekin lääkäreille hyvät mahdollisuudet osallistua erilaisiin koulutuksiin, se saa kiitosta sekä Lahdelta että Suomelta. 

– Koulutuksiin osallistumista ei rajaa oma erikoistumisala, Lahti kuvailee. 

Vetovoimaa Seinäjoelle lisää myös työnjako päivystyksessä – työtä tehdään akuuttilääkärijohtoisesti ja akutologina pääsee työskentelemään poikkeuksellisen monipuolisen potilasmateriaalin kanssa. 

– Päivystyksestä kiinnostuneelle meillä on tarjolla työnkuva, joka on Suomen huippua, Sieppi summaa. 

Jaa tämä artikkeli


Julkishallinto & kansanterveys