Sastamala tarjoaa reilusti tilaa ja toimivia palveluja


Pirkanmaan lounaiskulmassa sijaitsevassa Sastamalassa yhdistyvät hyvät yhteydet ja upeat, luonnonläheiset maisemat. Kaupungin tonttitarjonta on monipuolista ja hinta-laatusuhteeltaan kilpailukykyistä. 

Sastamalan alueella kulkevat sekä valtatiet 11 ja 12 että Tampere-Pori-junarata. Kaikki henkilöjunat pysähtyvät Sastamalan kahdella asemalla Vammalassa ja Karkussa. 

”Sastamala kuuluu Tampereen vaikutusalueeseen ja työssäkäynti kaupunkien välillä onnistuu helposti. Toisaalta meillä on kuitenkin myös kattavat palvelut”, kertoo kaupungingeodeetti Arto Vuorijärvi. 

Sastamalaa leimaavat vireä yrityselämä ja hyvät työmahdollisuudet sekä kattava vapaa-ajan tarjonta. 

”Meillä on korkeatasoisia harrastusmahdollisuuksia ja lyhyet etäisyydet tekevät harrastamisesta helppoa. Korostamatta ei voi olla myöskään ainutlaatuisia maisemiamme, joihin kuuluvat esimerkiksi Pirunvuori ja Rautavesi. Rautaveden kulttuurimaisema on yksi Suomen 27:stä virallisesta kansallismaisemasta”, maankäyttöjohtaja Ilmari Mattila mainitsee. 

Lapsiperheitä kaupunkiin vetää turvallisen kasvuympäristön ja harrastustoiminnan lisäksi hyvät koulut. Esimerkiksi Vareliuksen koulu sai täysin uuden rakennuksen vuonna 2020. Koulu vastaa nyt nykyaikaisia vaatimuksia monipuolisista ja joustavista oppimistiloista. 

Väljiä ja luonnonläheisiä omakotitontteja 

Sastamalan tonttitarjonnassa panostetaan viihtyisään, tilavaan kaavoittamiseen. Tällä hetkellä kiinnostusta herättävä alue on Varila, Vammalan taajaman itäreunalla ja kätevällä sijainnilla niille, jotka käyvät töissä Tampereen tai Nokian suunnassa. 

”Yhteydet ovat nopeita, mutta alue on kuitenkin hyvin suojassa, niin ettei kulkuväylistä ole häiriötä”, Vuorijärvi mainitsee. 

Varilan alue on luonnonläheinen ja väljästi rakennettu. Se sijoittuu puustoiseen metsämaastoon. Lapsiperheiden kannalta on tärkeää myös, että Vareliuksen uusi alakoulu on vain kilometrin päässä. 

”Tänä vuonna uusia tontteja tulee varattavaksi 18, Vehmaistenkadun alueelle. Tonttikoko on runsas tuhat neliötä ja rakentamistapa on vapaa, materiaali-tai värirajoituksia ei siis ole”, Vuorijärvi kertoo. 

Rakentamisvalmiista alueista tontteja on tarjolla myös Ranta-Kukkurissa, jossa osalle tonteista onkin jo rakennettu. Alue sijaitsee kauniisti Rautaveden rannalla ja osalta tonteista on näkymä vesistön suuntaan. 

Maisemakylistä ensimmäinen rakenteilla 

Valtatie 11:n varressa sijaitsevat Mouhijärven Maisemakylät, jotka koostuvat useasta asuinalueesta. Ensimmäinen kylistä on rakenteilla ja sen kolmestakymmenestä tontista noin puolet ovat tällä hetkellä myytyjä tai varattuja. 

”Maisemakylien etuna on Tampere-Pori-tien sujuva yhteys, Nokian ja Tampereen suuntaan pääsee jopa nopeammin kuin Vammalasta”, Vuorijärvi mainitsee. 

Lisäksi läheinen Häijään taajama palvelee kyliä. Häijäästä löytyvät esimerkiksi kattava kauppatarjonta, apteekki ja alakoulu. 

Kaikkia Sastamalan rakennuspaikkoja leimaa hyvä hinta-laatusuhde Tampereeseen ja kehyskuntiin verrattuna. 

”Lisäksi Sastamalassa tonttien väljyys on selvä vetovoimatekijä. Tontteja on eri alueilla myös aina hyvin tarjolla”, Mattila summaa. 

Tutustu tarkemmin: www.sastamala.fi

Jaa tämä artikkeli


Infrastruktuuri Rakentaminen