Ryhdikäs tiedolla johtaminen vie optimaalisiin tuloksiin


Oiwa Solutionsin Hanna Ikkala (vas.) ja Juha Salonen ovat ratkoneet tiedolla johtamisen haasteita yhdessä asiakkaansa, Carita Haapasalmen edustaman Fresh Servantin kanssa. 

Tiedolla johtamisen ratkaisut palvelevat tehokkaasti yrityksen johtamista ja kehittämistä. Joustavat raportoinnin ja analysoinnin työkalut yhdistelevät dataa monipuolisesti ja nopeasti. 

Yrityksen tiedolla johtaminen korostuu erityisesti yrityksen kasvaessa. Eri lähteistä koottavan tiedon tulisi olla nopeasti hyödynnettävissä. Muun muassa valmissalaateistaan tunnettu elintarvikealan yritys Fresh Servant on hyötynyt Oiwa Solutions Oy:n tiedolla johtamisen ratkaisuista. 

”Vuoden aikana on saatu paljon aikaan. Oiwassa on todella haluttu ratkaista meidän ongelmamme. Oiwan asiantuntijoiden kanssa pystyy puhumaan samoilla termeillä ja ongelmiin on esitetty myös vaihtoehtoisia ratkaisuja, mikä on antanut uusia näkökulmia omiinkin tekemisiin”, Freshin data- ja työkalukehitystä vetävä Pegasso Oy:n Carita Haapasalmi kertoo. 

Oiwa Solutions Oy:n toimitusjohtajan Hanna Ikkalan mukaan Fresh on hyvä esimerkki siitä, miten kasvava yritys tulee siihen pisteeseen, etteivät Excel-taulukot enää yksin riitä tiedolla johtamiseen. 

”Automatisoidulla tietovarasto- ja raportointiratkaisulla on mahdollista tehdä todella raskaitakin laskentoja, ja esimerkiksi katteita, toimitusvarmuutta ja ennusteita päästään seuraamaan aivan tuote- ja asiakastasolle asti.” 

”Meillä on ystävällinen ja innostava henki, jonka haluamme säilyttää.”

Yleensä liikkeelle lähdetään siltä osa-alueelta, josta yritys eniten hyötyy. Kun dataa saa yhdisteltyä reaaliajassa, se säästää merkittävästi aikaa. Alkuun pääsee, vaikka tietoteknistä osaamista ei yrityksestä löytyisi lainkaan. 

”Ratkaisu pystytään laittamaan pilveen ja interaktiivisten PowerBI-raporttien käyttö on vaivatonta: esimerkiksi myyjät pystyvät asiakkaan luona katsomaan puhelimeltaan kaikki asiakkaaseen liittyvät tiedot”, Ikkala sanoo. 

Operatiivinen johtaja Juha Salonen lisää, että kasvavassa yrityksessä tulee joskus väistämättä eteen se, että operatiivisia järjestelmiä joudutaan vaihtamaan. 

”Tällöin historiatieto usein katkeaa. Kun yrityksellä on olemassa tietovarasto, kaikki tieto on tallessa ja loppuraportointi pysyy ennallaan. Vain ensimmäinen rajapinta uuteen järjestelmään vaihdetaan. Meillä on asiakkaina sekä suuria pörssiyrityksiä että pieniä firmoja. Tekemämme ratkaisut skaalautuvatkin yrityksen kasvun mukana”, Salonen kiteyttää. 

Oiwa Solutions Oy rekrytoi nyt 16 asiantuntijansa joukkoon uusia ammattilaisia. 

”Toki ammatillinen osaaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on löytää hyvä tyyppi, joka sopii porukkaamme. Meillä on ystävällinen ja innostava henki, jonka haluamme säilyttää”, Salonen toteaa. 

 

Jaa tämä artikkeli


Bisnes Talous ja johtaminen