Rtech teki pyöräkaupasta monikanavaisen


Rtech työllistää Pirkkalassa 15 työntekijää. Rtechin jälleenmyyjä Greenride on avaamassa Kuopioon kuvassa näkyvän kaltaista Cube-konseptikauppaa syksyn 2020 aikana. Helsinkiläinen Ride More -pyöräkauppa suunnittelee samaa.

Pirkkalassa toimiva R-tech Suspension Oy tuo maahan saksalaisia Cube-pyöriä. Cube on Saksan markkinoiden ykkönen ja maailman mittakaavassa viiden suurimman valmistajan joukossa. Rtech on merkin ainoa maahantuoja Suomessa.

”Toimintatapamme on hieman erilainen kuin muilla tämän alan liikkeillä. Olemme sekä pyörien maahantuoja että jälleenmyyjä. Kaiken keskiössä on nykyaikainen verkkokauppaohjelmisto, joka palvelee kaikkia osa-alueitamme. Kuluttajille on oma verkkokauppa, jälleenmyyjille B2B-puoli ja huollolle omat toimintonsa. Kaikki ovat samassa järjestelmässä, ja kaikkea toimintaa voidaan analysoida yhdestä järjestelmästä. Saamme hyvän kuvan asiakkaiden ostokäyttäytymisestä”, kertoo Rtechin omistaja Mikko Norvasto.

Cube-jälleenmyyjiä on Suomessa tällä hetkellä 17, ja määrä kasvaa. Ne ovat kaikki itsenäisiä yrityksiä.

”Kaiken keskiössä on nykyaikainen verkkokauppaohjelmisto, joka palvelee kaikkia osa-alueitamme.”

Yrityksille suunnattu pyörä-leasingpalvelu kasvaa tasaisesti

Yhä useampi yritys on jo ottanut käyttöön Rtechin tarjoaman pyöräleasingpalvelun. Pyöriä hankitaan sekä työsuhde-eduiksi että yhteiseen asiointikäyttöön. Autoon verrattuna sähköpyörä on ympäristöystävällinen vaihtoehto ja kaupungissa usein autoa näppärämpi lyhyillä matkoilla.

Rtech on liisannut pyöriä yrityksille keväästä 2017 lähtien, ja liisauksesta on tullut yksi maksutapa muiden joukossa. Yhteistyökumppanina toimii Svea Rahoitus. Rahoitus-sopimuksen saa nopeasti, ja nopeimmillaan pyörä voidaan toimittaa jopa samana päivänä. Sopimukseen sisältyy pyörän täysarvovakuutus. 

Lisätietoa liisauksesta löytyy osoitteesta
www.rtech.fi/info/leasing_pyorat_yrityksille/

Tiedustelut voi lähettää osoitteeseen
erik@rtech.fi.

Jaa tämä artikkeli


Bisnes