Raudoituskomponentit auttavat työmaiden aikatauluhallintaa


Raudoituksen rahallinen arvo vaihtelee rakennushankkeesta riippuen muutaman prosentin luokassa, mutta vaikutus projektin kannattavuuteen on merkittävä rakentamisen läpimenoajan hallinnan kautta. 

Raudoitus on tahdistava työvaihe. Raudoitustyön nopeuttamisella voi esimerkiksi siltojen rakennusajan lyhentymisen kautta olla jopa kansantaloudellista merkitystä”, Celsa Steel Service Oy:n toimitusjohtaja Tom Isaksson sanoo. 

Celsan Suomen yksiköillä on maassamme pitkät perinteet. Yritys on nyt osa perheomisteista Celsa Groupia, joka on Euroopan suurin betoniteräsvalmistaja. Celsa Group tuottaa vuosittain yli seitsemän miljoonaa tonnia pitkiä terästuotteita useissa Euroopan maissa sijaitsevilla tehtaillaan. 

Raudoituskomponentit tuovat monia hyötyjä rakentamiseen 

Celsan tehtaalla kootut ja työmaille tarkan aikataulun mukaan toimitetut raudoituskomponentit vähentävät työvaiheita ja nopeuttavat rakentamista. Työturvallisuus ja ergonomia paranevat, kun hankalia teräksen käsittelyvaiheita siirretään tehdasmaisiin olosuhteisiin. Valmiit raudoitekomponentit räätälöidään kuhunkin kohteeseen rakennesuunnittelijan suunnitelmien pohjalta. 

Celsan Reinforce -konseptiin kuuluu projektikohtainen raudoitteiden suunnittelun avustaminen siten, että jokaisessa kohteessa raudoitus tehdään sinne parhaiten sopivimmalla tavalla ja parhailla raudoitustuotteilla. 

”Mitä aiemmin raudoituksen merkitys ja mahdollisuudet huomioidaan, sitä tehokkaammin voidaan säästää aikatauluissa. Meidän suunnittelijamme auttavat rakennesuunnittelijoita niin, että raudotteiden komponetisointi otetaan huomioon jo projektin alkumetreillä”, Isaksson kiteyttää. 

Raudoitteiden suunnittelussa hyödynnetään tietomalleja. ”Parhaimmillaan voimme tehdä reaaliaikaista tietomallinnusta asiakkaan suunnittelijoiden kanssa. Ala digitalisoituu nyt vauhdikkaasti ja perinteinen raudoitustyö sen mukana”, Celsan myynti- ja markkinointipäällikkö Juha Saaristo toteaa. 

Suunnittelupalveluiden ja raudoitteiden lisäksi Celsa tarjoaa laajan valikoiman raudoittamiseen ja betonirakentamiseen liittyviä tarvikkeita. Tarvittaessa Celsa tarjoaa raudoituksen valmiiksi asennettuna. 

Kiertotalous toiminnan keskiössä 

Celsa Nordicin betoniteräkset valmistetaan ympäristöystävällisesti vesivoimalla yrityksen tuotantolaitoksella Norjan Mo i Ranassa. Tehtaan pääasiallisena raaka-aineena on kierrätetty teräsromu. Terästehtaan ja valssaamon tuotannon sivutuotteet menevät jo miltei täysin kiertoon. Kestävä kehitys ohjaa yrityksen toimintaa ja tavoitteena onkin muun muassa hiilineutraali tuotanto vuoteen 2050 mennessä. 

Yritys kehittää palveluaan tiiviisti asiakkaidensa kanssa niin, että jokaisen hankkeen parhaita käytäntöjä viedään uusiin projekteihin. 

Kestävä kehitys ja kiertotalous ohjaavat keskustelua rakentamisessakin. 

”Olemme tuomassa raudoitteiden hiilijalanjäljen mittaamiseen projektikohtaiselle tasolle. Asiakkaamme voivat todentaa raudoittamisen aiheuttaman hiilijalanjäljen omassa projektissaan”, Isaksson sanoo. 

Tutustu tarkemmin: celsa-steelservice.fi

Jaa tämä artikkeli


Rakentaminen ja infrastruktuuri