Puuta ja rakennustarvikkeita kokeneilta myyjiltä


Puutoimi on yksityinen puu- ja rakennustarvikeliike, josta saa tarvittaessa myös harvinaisempia puunjalostustuotteita. Ammattitaitoinen henkilökunta neuvoo valinnoissa ja auttaa asiakasta tarvittaessa menekkilaskuissa. 

Puutoimi Oy on vuonna 1994 perustettu rakentajan puutavaratalo Pirkanmaalla, Ylöjärvellä. Valikoimaa on listasta järeisiin lankkuihin, liima- ja viilupuupalkkeihin, rakennuslevyihin ja muihin rakennustarvikkeisiin. Puutoimen kauppiaalla Tapio Outisella on yli 40 vuoden kokemus alalta. 

– Voin ylpeydellä sanoa, että vaihtoehtoja löytyy! Puu ja sen eri jalosteet ovat meidän vahvuutemme. Olemme saaneet kumppaneiksi tunnettuja kotimaisia puutuotteiden valmistajia, jotka valmistavat sisustuspaneeleita ja -listoja tai ulkoverhoilutuotteita. 

Puutoimi Oy työllistää tällä hetkellä 14 puu- ja rakennustarvikealan ammattilaista. Henkilökunta auttaa esimerkiksi määrälaskennassa, samoin tuotevalinnoissa. 

Nyt on alkamassa piharakentamisen sesonki. Suosittuja materiaaleja terassin ja pihan rakentamiseen ovat kestopuun ja lehtikuusen lisäksi lämpökäsitelty puu sekä kotimainen komposiitti. 

– Valitettavasti ikävät maailmantapahtumat ovat tuotteesta riippuen vaikuttaneet saatavuuteen, Tapio Outinen sanoo. 

Hän neuvookin ennakoimaan materiaalihankinnat ja kertoo, että Puutoimen henkilökunta tekee kaikkensa, jotta jokaisen asiakkaan remontti etenee suunnitellusti. Puutoimella on verkkosivuillaan tuotekatalogi, jonka kautta voi tutkia tarjontaa, pyytää tarjouksen ja tilata tuotteet. 

– Verkon kautta kauppa onkin lisääntynyt mukavasti läpi maan. Myyntiä on ollut ulkomaillekin. Olemme erittäin tyytyväisiä, kun asiakkaan palaute on kiitollinen ja helpottunut. Hän sai mitä halusi, kun mistään muualta ei haluttua tuotetta löytynyt, kertoo Outinen ja jatkaa: 

– Mieleeni on jäänyt erään tyytyväisen asiakkaan palaute, jossa hän kertoi Puutoimen olevan rakentajan karkkikauppa. 

Puutoimen mallipalapalvelulla tuotteesta voi tilata postitse lähetettävän näytteen, josta näkee tuotteen profiilin ja tarkan värisävyn. Tuotetta pääsee vertaamaan myös muihin sisustuspintoihin. 

– Toinen suosittu tapa tutustua tuotteisiimme on puusisustamisen showroom, jossa voi tutustua pintoihin isompana kokonaisuutena. Esittelytilaan on rakennettu myös muutama saunakokonaisuus erilaisin paneeli- ja laudevaihtoehdoin. 

Puusisustaminen näkyy suomalaiselle erityisesti saunassa. Tämä tuoteryhmä on tunnetusti yksi Puutoimen vahvuuksista. 

– Saatavuusvaikeuksista huolimatta olemme onnistuneet hankkimaan hyvin saunapaneeli- ja laudemateriaaleja. Saunoihin asennetaan tällä hetkellä muun muassa tervaleppää, haapaa, lämpöhaapaa ja lämpökäsiteltyä, pihkatonta radiatamäntyä. Tervetuloa tutustumaan Puutoimeen – meillä on usein ratkaisu. 

Tutustu tuotteisiin: www.puutoimi.fi/tuotteet

Jaa tämä artikkeli


Kehittyvä pirkanmaa