Pohjola Rakennus tekee uusia mukavuusalueita


Vetovoimainen Pirkanmaa tarvitsee uutta, monipuolista asuntokantaa. Valtakunnallisesti toimiva tamperelainen rakennusliike Pohjola Rakennus Oy Suomi rakentaa Tampereelle lukuisia kiinnostavia kohteita, joita ovat esimerkiksi Santalahdessa, Tammelassa ja Puisto-Kalevassa.

Pohjola Rakennuksen Tampereen hankejohtaja Henna Korpiluoto sanoo, että Tampereen kaupungin imago ja vetovoima maakunnan keskuksena on hyvä.

”Kaupunki on kehittänyt infraansa rohkeasti, mistä esimerkkeinä ovat muun muassa Kansi-hanke, raitiotie ja rantatunneli. Yhteistyömme Tampereen kaupungin kanssa toimii erittäin hyvin”, Korpiluoto sanoo.

Koko Pirkanmaa on vetovoimainen ja vireä, muuttovoittoinen maakunta, joten Tampereen lisäksi esimerkiksi Kangasalla ja Nokialla on Pohjola Rakennuksen kohteita parhaillaan rakenteilla. Myös Tampereen Lamminpäähän on tulossa Pohjola Rakennuksen iso, 35 000 neliön rakennushanke.

Pohjola Rakennus rakentaa vuosittain eri puolilla Suomea noin 3 000 asuntoa, joista reilu kolmannes tulee Tampereen talousalueelle.

Vuonna 1989 perustetun Pohjola Rakennuksen palveluksessa on yli 3 000 ammattilaista, joista lähes 250 on yrityksen omaa henkilökuntaa. Pohjola Rakennus rakentaa vuosittain yli 2 000 asuntoa, ja yrityksen liikevaihto on noin 315 miljoonaa euroa.

”Yhteistyömme Tampereen kaupungin kanssa toimii erittäin hyvin.”

Santalahti säväyttää

Tampereen keskustan tuntumassa, Näsijärven rannalla olevan Santalahden asunnoilla on ollut hyvä kysyntä alusta lähtien. Alue kiinnostaa erityisesti nuoria ja perheasunnon ostajia.

Pohjola Rakennus rakentaa Santalahteen lähes 1 300 kotia kolmeen kortteliin eli Tikkutehtaalle, Pahvitehtaalle ja Pisparantaan. Esimerkiksi kolmiot ovat menneet erityisen hyvin kaupaksi. Kysyntään vaikuttanee myös se, että muutaman vuoden kuluttua Tampereen Ratikka kulkee aivan alueen vierestä.

”Santalahden vanhojen tehtaiden julkisivuja jätetään muistoksi alueen historiasta. Uusittu alue on nyt hahmottumassa paremmin myös asunnonostajien kannalta, kun rakennusoikeudesta on käytetty noin puolet”, Korpiluoto mainitsee.

Pohjola Rakennus tekee vetovoimaisia asuntoja kehittyvään kaupunkiin.

Tammelan Paltsu uudistuu

Pohjola Rakennus rakentaa Tampereen uuden Tammelan jalkapallostadionin sekä sen yhteyteen yli sata uutta ja modernia kaupunkikotia kahteen taloyhtiöön, Asunto Oy Tampereen Victoriaan ja Asunto Oy Tampereen Vestaan. Rakennukset ovat yhdeksän- ja kuusikerroksiset.

Tammelan Paltsun historiaa kunnioittavan uuden stadionin rakentaminen käynnistyy kesällä 2021 ja asuintalotyömaat alkavat loppukesästä.

Vehreyttä Puisto-Kalevassa

Tampereen suosituimpaan kaupunginosaan on nousemassa uusi asuinalue, Puisto-Kaleva. Pohjola Rakennus rakentaa puistomaisemien laidalle vuoteen 2024 mennessä yhteensä kuusi asuinkerrostaloa.

Kohteen kärkenä on nimensä mukaisesti Asunto Oy Tampereen Puisto-Kalevan Kärki,13-kerroksinen kerrostalo, jossa on yhteensä 108 asuntoa yksiöistä neliöihin.

”Suosittu Kaleva on lähellä keskustaa, liikenneyhteydet ovat loistavat ja palvelut lähellä. Alueen kulkuyhteydet paranevat entisestään, kun Ratikka aloittaa liikennöinnin sielläkin. Puisto-Kalevan asuntojen kysyntä on ollut todella hyvä. Alue kiinnostaa erityisesti nuoria ja lapsiperheitä”, Korpiluoto kertoo.

Jaa tämä artikkeli


Kehittyvä Suomi