Pälkäne tarjoaa lähiruokaa, eteenpäin katsovaa kulttuuria ja kaikille sopivaa liikuntaa Suomifilmien maisemissa


Pälkäneen upea sijainti kahden vesistön välissä, suuri määrä loma-asukkaita ja monet aktiviteetit tekevät siitä todella vireän kesäkohteen. Sen maisemissa voi liikkua luonnossa, mutta yhtä lailla nautiskella tapahtumista ja maistella paikallisia herkkuja.

Pälkäneen kunnanjohtaja Pauliina Pikka korostaa, että kansallisromantiikka on alueella ja varsinkin sen mahtavilla harjuilla vahvasti läsnä.

– Maisemat ovat oikeaa suomalaisten sielunmaisemaa, hän toteaa.

Pälkäneen maisemat tarjoavat paljon erilaisia mahdollisuuksia ulkoilla ja liikkua. Sappeella pääsee harrastamaan vauhdikkaita aktiviteetteja ja toisaalta Laipanmaalla retkeilemään luonnon rauhassa. Perheille alue tarjoaa hyviä uimarantoja.

– Luopioisissa on meneillään myös monen toimijan liikuntahanke, joka tarjoaa esimerkiksi maksutonta jumppaa ja vuokrattavia välineitä. Kaikelle kansalle sopii myös 31.7. järjestettävä Kukkia Triathlon, hyvän fiiliksen liikuntatapahtuma, kertoo liikunta- ja vapaa-aikasihteeri Petri Ketola.

Kulttuurissa uusi ja vanha kohtaavat

Odotettu Aitoon kirkastusjuhlat järjestetään taas 10.–12.7. Klassikkofestivaalia odotetaan Pälkäneellä jo innolla.

Matkailijoille jotain hyvin ainutlaatuista tarjoaa myös Luopioisissa Muodonmuutoksia ry:n Kerrostumat-kesänäyttely.

– Muodonmuutoksia yhdistää tiedettä ja taidetta, todella aikaansa edellä olevalla tavalla, mainitsee kulttuurisuunnittelija Marketta Pyysalo.

Historiallisia kokemuksia kaipaavalle Pyysalo vinkkaa käyntikohteeksi Pälkäneen rauniokirkkoa, jossa on hänen mukaansa taivas maailman kauneimpana kattofreskona.

Herkkuja läheltä

Yksi Pälkäneen houkuttimista on Laitikkalan Makukylä, joka on todellinen lähiruoan mekka. Tilapuodeista voi hakea kotiin maisteltavaksi niin juustoa, leikkeleitä, marjoja kuin viiniä.

– Alueen yrittäjät ovat luoneet hienon kokonaisuuden. Voisi sanoa, että Makukylä on mansikka Pälkäneen kakussa, Pyysalo summaa.

Koe myös nämä!
  • Varrella Virran -tapahtumassa 5.9. voi kulkea Kostianvirtaa pitkin höyrylaivalla.
  • Niitty-Seppälän tilalta kannattaa hakea kesäherkkuja ja käydä samalla tervehtimässä kotieläimiä.
  • Aslak and The Eskimos Klubilla Kuohijoella pääsee kuuntelemaan elävää musiikkia uniikissa ympäristössä.

www.palkane.fi

Jaa tämä artikkeli


Lifestyle