Palette Software raivasi tien alansa huipulle, jonka piti olla jo vallattu


Palette Software automatisoi yritysten ostolaskujen ja hankintojen käsittelyä. Palette on kotoisin Ruotsista, jossa se saavutti vahvan markkina-aseman 2000-luvun alussa. Suomessa Palette aloitti toimintansa vuonna 2014, vaikka markkinan piti olla jo jaettu muutaman toimijan kesken. 

Juha Väänänen, Palette Software Oy:n toimitusjohtaja, näki alalla tarvetta asiakaslähtöiselle toimijalle ja lähti ravistelemaan markkinaa uuden järjestelmän voimin. 

Myynnin käynnistäminen vaati paljon työtä, sillä jokaisella prospektilla oli jo ratkaisu käytössä, eikä suuriin markkinointiponnistuksiin ollut mahdollisuutta. Matti Junttonen oli ensimmäisiä palettelaisia, nykyinen Suomen myyntijohtaja. 

”Palette keskittää kaikki resurssinsa yhteen ratkaisuun. Haluamme, että meillä on paras ratkaisu yhdistettynä parhaaseen palveluun.” 

”Alku oli puhdasta jalkatyötä. Tiesimme, että meillä on käsissämme laadukas ratkaisu, mutta markkinatilan raivaaminen vaati sen, että toimme asiakkaan toimintamme keskiöön. Sen piti näkyä kaikessa toiminnassamme. Muun muassa suomalainen asiakaspalvelu ja konsulttiosaaminen ovat meille tärkeitä kulmakiviä,” Junttonen kertoo. 

Tänä päivänä Palettella on Suomessa pitkälti yli toista sataa asiakasta ja liikevaihto on kasvanut 40 % jo usean vuoden ajan. Merkittävä tekijä Paletten menestyksessä on ollut tiivis työyhteisö ja ketterät toimintatavat. 

”Teemme tiiminä töitä ja vältämme siiloutumista. Sen ansiosta pystymme toimimaan ketterästi, oppimaan organisaationa ja vastaamaan asiakkaittemme muuttuviin tarpeisiin nopeasti.” 

Ratkaisullaan Palette pyrkii yhä lähemmäs 100 % automaatiotasoa. 

”Palette keskittää kaikki resurssinsa yhteen ratkaisuun. Haluamme, että meillä on paras ratkaisu yhdistettynä parhaaseen palveluun,” Junttonen summaa.

Lisätietoja 
Palette Software Oy 
www.palettesoftware.fi 

Jaa tämä artikkeli


Kehittyvä Suomi