Näyttelijäkonkarin oopperadebyytti 


Näyttelijä Taneli Mäkelä on tuttu kasvo niin teatterilavoilta, televisiosta kuin valkokankailta, mutta Ilmajoen Musiikkijuhlien uutuusteoksessa Hiljaiset perivät maan hänet nähdään ensi kertaa oopperaroolissa. 

Taneli Mäkelä, Haukilahden satama Helsingissä 22.5.2015 Anssi Lauri Photography

KUN Mäkelälle tarjottiin roolia Vihtori Kosolana, hän oli aluksi yllättynyt ja hämmentynyt. 

”Päätin nopeasti suhtautua tähän mahdollisuuteen avoimesti. On hienoa päästä kokemaan jotain uutta, kiinnostavan aiheen parissa!” 

Vaikka ooppera on näyttelijälle vieras taidemuoto, on hän taidokas laulaja. Mäkelä on levyttänyt viisi sooloalbumia ja tehnyt urallaan useita musikaaleja. Hän huomauttaa, että häneltä ei odoteta oopperalaulajan kompetenssia. ”Kappaleet ovat räätälöity minun raamieni mukaisiksi.” 

Vaikka kyseessä on historiallinen henkilö, Mäkelä keskittyy kirjailijan näkemykseen roolista. 

”Paneudun innolla libretisti–ohjaaja Tuomas Parkkisen näkemykseen Vihtori Kosolasta. Kosola esitellään hieman satiirisesti, mutta enpä kerro vielä enempää”, Mäkelä myhäilee. 

Mäkelän mukaan Hiljaiset perivät maan kertoo tarinan ihmisistä, kohtaloista, rakkaudesta ja vallasta. 

”Ja se tulkitaan Jukka Linkolan säveltämän huikean hienon musiikin keinoin!” 

Teksti: Jenni Liikaoja 

Hiljaiset perivät maan -ooppera Ilmajoen Musiikkijuhlilla 9.-20.6.2022. www.musiikkijuhlat.fi

Jaa tämä artikkeli


Hyvä Ikä Kesä Suomessa