Miten mahdollistaa menestys?


Ei pärjää pieni kansa paitsi sydämin ja hengin 

Ne lauloivat ja aikaan saivat hirvittävän svengin

Näin riimitteli edesmennyt Juice Leskinen Irlannin menestyksestä. Menestyksen, jonka resepti on meillä suomalaisilla juuri nyt hieman hukassa. Emme oikein päässeet finanssikriisistä edes kunnolla jaloillemme, kun korona iski Suomen muiden kansakuntien mukana kanveesiin.

Tyypilliseen tapaan ajattelu ja keskustelu lipuvat syyllisten hakemiseen, kun pääpaino tulisi olla siinä miten tästä noustaan? Ja erityisesti paino siinä kuinka tästä(kin) noustaan nimenomaa yhdessä? Yksin sitä ei pysty kukaan tekemään. Jokaisen tulee kantaa oman kortensa kekoon, vaikkapa lataamalla Koronavilkun omaan puhelimeensa. Se ei aina paljoa vaadi. Pieni kansa ei todellakaan selviä muuten kuin sydämin ja hengin – yhdessä tekemällä. 

Hyvissä yrityksissä tunnistaa jo eteisessä sen dynaamisen eteenpäin menemisen sykkeen, draivin, joka vie yhteenhitsautunutta porukkaa voitosta toiseen. Hyvä yritys on kuin bändi, joka svengaa samaan tahtiin. Menestys rakentuu aina viime kädessä yhteistyölle, ja sitä osataan menestyneissä yrityksessä tehdä. 

Kaukana takana ovat ne ajat, jolloin hienot asiat rakennettiin yksin kellariin lukkiutumalla. Tämän päivän menestys rakennetaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Jos haluat menestyä, opettele tekemään yhteistyötä. Jakamaan ja täydentämään muiden ideoita ja tekemistä. Pääsääntöisesti toisen menestys ei ole sinulta pois. Sinutkin on hyvin todennäköisesti joku auttanut urallasi siihen missä juuri nyt olet. Yritä vuorostasi auttaa muita elämässään ja urallaan eteenpäin. Toisten menestykseen auttaminen ei ole velvollisuus, se on etuoikeus:  

Koeta niitä rohkaista, 

jotka päätöksissään horjuu

Sillä jokainen

joka apua saa

sitä joskus tajuu myös antaa

tajuu myös antaa

Pave Maijanen: Pidä huolta 

 

Kim Väisänen   

Startup-sijoittaja ja yrittäjä 

Jaa tämä artikkeli


Bisnes