Mikkelissä yhdistyvät hyvät mahdollisuudet ammatilliseen kehitykseen ja helpompi arki


Ortopediaan ja traumatologiaan erikoistuva lääkäri Jenni Liikanen aloitti Mikkelin Keskussairaalassa tammikuussa 2021. Hän kehuu sairaalan välitöntä työyhteisöä ja oppimiseen kannustavaa asennetta. 

Mikkeliin paluumuuttajana saapunut Jenni Liikanen on ollut nyt keskussairaalassa ortopedian jökö-positiossa tämän vuoden alusta saakka. Vaihtoehto työskennellä vanhassa kotikaupungissa alkoi tuntua kiinnostavalta, samalla kun koronavuoden tuomat muutokset mahdollistivat koko perheen muuton. 

– Kysyin itse voisiko keskussairaala olla kiinnostunut ottamaan minut töihin. Yhteinen intressi minun kouluttamisestani talon omaksi ortopediksi syntyi heti ja minulle tarjottiin erikoistuvan paikkaa, hän kertoo. 

Liikanen on kokenut, että hänet on otettu todella hyvin vastaan ja oppimismahdollisuuksia tarjotaan aktiivisesti. 

– Minulta on kysytty, mitä haluaisin tehdä ja annettu myös vastuuta kykyjen mukaan. Toisaalta apua ja tukea on ollut koko ajan lähellä, hän kertoo. 

Hänen mielestään positiivista on ollut myös häntä kohtaan osoitettu kiinnostus ja välittäminen. 

– Minulta on kysytty, miten menee ja selvästi arvostettu työpanosta. 

 

Yhteishenkeä ja asumismukavuutta 

Liikanen kehuu keskussairaalan työyhteisöä hierarkioista vapaaksi, välittömäksi ja avoimeksi. Asioiden hoitaminenkin on helppoa ja jokainen työyhteisön jäsen on tiiviisti mukana käytännön työarjessa. 

– Tunnelma on sopivasti savolaisen lupsakka. Täällä ei ole norsunluutornista johtamista ja pienessä organisaatiossa asiat sujuvat helposti. Lisäksi keskussairaalatyössä näkee parhaiten oikean elämän kirjon. Suosittelenkin hakeutumaan keskussairaalaan erikoistumaan, hän toteaa. 

Liikanen aikoo suorittaa opintonsa loppuun Kuopiossa, mikä lujittaa suhdetta alueeseen entisestään. 

– Teemme paljon yhteistyötä KYSin kanssa ja koulutuksen tekeminen loppuun siellä tekee konsultoinnista jatkossa varmasti sujuvaa. 

Mikkeli tuntuu hyvältä valinnalta myös asuinpaikkana. Liikasen mukaan juuri ne asiat, joita hän pakeni 18-vuotiaana ovat ne, joita osaa aikuisena ja perheellisenä arvostaa. 

– Kaikki on lähellä, arjen hallinta helpompaa ja elämäntahti rauhallisempaa, mutta yhteydet muualle kuitenkin hyvät. Luontokin on kirjaimellisesti takaovella. Lisäksi lyhyet työmatkat tuovat päiviin aidosti enemmän vapaa-aikaa. Liikanen summaa. 

Jaa tämä artikkeli


Työelämä