Metsäsertifiointi uudistuu


 Metsäsertifiointi osoittaa, että talousmetsiä hoidetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävästi. Sertifiointi on tärkeä työkalu kestävän metsänhoidon edistämiseen, puun alkuperän seurantaan, ja se auttaa kuluttajia tekemään vastuullisia valintoja. 

Metsien monimuotoisuuden, terveyden ja kasvun sekä virkistyskäytön turvaaminen ovat kansainvälisen PEFC-sertifiointijärjestelmän tavoitteita. Sertifiointi asettaa metsien hoidolle lainsäädännön ylittäviä vaatimuksia, ja niiden toteutumista valvotaan riippumattomasti.

 Tieto tuotteen alkuperästä on yhä tärkeämpää kuluttajille 

Kuluttajat ovat yhä ympäristötietoisempia ja edellyttävät tuotteilta kestävää alkuperää. Suuri osa puupohjaisista tuotteista menee Suomesta vientiin, ja sertifiointi on tärkeä työkalu varsinkin kansainvälisillä markkinoilla, mutta myös kotimaassa yhä yleisempi. Tuotteen valmistaja ja markkinoija voi olla varma puuperäisen raaka-aineen kestävästä alkuperästä, ja kuluttaja voi tunnistaa vastuullisen tuotteen alkuperän, kun niissä on PEFC-merkintä. Merkki myönnetään tuotteille, joihin on käytetty kestävästi hoidettujen metsien puuta, ja kun tuotteen alkuperä pystytään seuraamaan läpi koko valmistus-ja markkinointiketjun. 

 Suomen talousmetsistä yli 90 % PEFC-sertifioitu 

PEFC-vaatimusten tarkistustyö on tehty ennätyksellisen laajassa yhteistyössä. Standardityöryhmän 65 organisaatiota ovat edustaneet metsänomistajia, yrityksiä ja teollisuutta, nuorisoa, alkuperäiskansaa, kansalaisjärjestöjä, tiede- ja teknologiayhteisöjä sekä työntekijöitä ja ammattijärjestöjä. 

Suomen talousmetsistä yli 90 % on PEFC-sertifioitu, ja sertifikaatilla on laaja vaikuttavuus. ”Päivitetyt PEFC-vaatimukset tarkoittavat merkittävää lisäinvestointia arvokkaiden elinympäristöjen, metsistä riippuvaisten eliölajien ja riistan sekä vesiensuojelun hyväksi. Vaatimukset aiheuttavat kustannuksia metsänomistajille, mutta vastaavat luonnon monimuotoisuuden ylläpidon haasteisiin”, sanoo PEFC Suomen toiminnanjohtaja Auvo Kaivola. 

Uudistettu standardi julkaistaan tulevana kesänä ja otetaan käyttöön PEFC:n kansainvälisen arviointi- ja hyväksymisprosessin jälkeen vuosina 2022-2023. 

KANSAINVÄLINEN PEFC-METSÄSERTIFIOINTIJÄRJESTELMÄ 
  • 55 maassa 
  • Yli 300 miljoonaa hehtaaria sertifioituja metsiä 
  • 750 000 sitoutunutta metsänomistajaa 
  • Suomessa 18 miljoonaa hehtaaria 

https://pefc.fi/

Jaa tämä artikkeli


Kehittyvä Suomi