Maaseutu, kylät ja hajautetut palvelut valtavassa nosteessa


Paikallista kehittämistä tarvitaan jatkossa enemmän kuin koskaan, sillä maaseutu ja kylät kiinnostavat suomalaisia. Ylen teettämän kyselyn mukaan suomalaisten haavekoti on maaseudulla. Maaseudun Tulevaisuuden tilaaman tutkimuksen mukaan jopa miljoona suomalaista miettii vakavasti maallemuuttoa. Keskon mainoksissa mennään oman kylän kauppaan. Kaikki tämä viestii maaseudun ja kylien uudesta noususta. Hajautettu malli onkin noussut koronakriisin myötä turvallisemmaksi vaihtoehdoksi yhteiskunnassamme. Yhä useammassa kylässä myydään eioota, sillä tontteja, vuokra-asuntoja tai asuntoja ei ole tarjota uusille tulokkaille. 

Turvallisuus nousee usein ykkösteemaksi puhuttaessa maaseudulla asumisen hyvistä puolista. Turvallisuus on myös asia, jota moni kyläläinen ei arjessaan edes ajattele, sillä se on itsestäänselvyys. Yhteisö on monelle asukkaalle tärkeä osa arkea, jota osataan myös arvostaa asuinpaikkaa valittaessa. Suosituilla kylillä kukaan ei jää yksin, ellei henkilö sitä itse halua. 

Mikä on sitten tulevaisuus, mihin haluamme Suomessa mennä? Onko meillä jatkossa vain muutama elinvoimainen kasvukeskus vai onko meillä suurten kaupunkien lisäksi 4 000 eloisaa kylää palveluineen? Mennäänkö huomiseen ihmisten hyvinvoinnin ehdoilla vai keskitytäänkö keskittämiseen? Suomalaiset haikailevat maaseudulla asumisen perään, mutta nykyinen voimakas keskittämisen politiikka estää helpon asumisen maalla. Suomen Kylät ry on paikalliskehittämisen eduntekijä, jonka tavoitteena on paikallisyhteisöjen ja niiden asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen. 

Lue lisää sivuilta suomenkylat.fi 

Jaa tämä artikkeli


Matkailu Vapaa-aika