Maailmanlaajuisesti monipuolisia uramahdollisuuksia


Markkinajohtaja, mielenkiintoiset työtehtävät ja erittäin mukavat työkaverit. Sandvik on kansainvälinen korkean teknologian teollisuuskonserni, jossa urapolku voi olla monimuotoinen, jos niin haluaa. 

Kaivosteollisuus sähköistyy ja digitalisoituu. Kaivokset ovat hyödyntäneet automaattisia laitteita jo yli 20 vuotta. Nykyään myös tekoäly, monipuoliset digitaaliset järjestelmät ja IoT-teknologia ovat käytössä. Kyberturvallisuus on tärkeää. Sandvik on sitoutunut kestävän kehityksen tavoitteisiin. Ilmasto, kierrätettävyys, CO2-päästöjen puolittaminen, ihmisten turvallisuus, kestävä tuotanto, mikä saavutetaan muun muassa tehokkaalla kierrätyksellä, ympäristöystävällisillä tuotantotiloilla, kierrätysmateriaalien käytön lisäämisellä ja energiatehokkailla ratkaisuilla ovat painopistealueina. Sandvikilla tehdään merkityksellistä ja mielenkiintoista työtä, kuten kolme sandvikilaista kertoo: heistä yksi on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran, toinen on erittäin mielenkiintoisella johtajapaikalla ja kolmannella ura on alussa, mutta ottanut jo alleen siivet. 

Juha Herckman, Liiketoimintalinjajohtaja Pohjois-Euroopan markkina-alueella, Tampere 

Juha Herckman on työntekijöitä, joilla tehtäviä Sandvikilla vuosikymmenten aikana on kertynyt niin paljon, että ne on hänen itsensäkin tarkistettava CV:stä. ”Aloitin vuonna 2002. Olen päässyt siirtymään halutessani eri tehtäviin toimitusketjujen johtamisen osalta sekä Suomessa että Floridan ulkomaankomennuksella ERP-järjestelmän implementointiprojektin vetäjänä sekä myynnin ja toimintojen suunnittelun johdossa”. Parisen vuotta sitten Suomeen takaisin asemoitunut Herckman vastaa tällä hetkellä pintaporauslaitteiden liiketoiminnasta avainmarkkina-alueella. ”Parasta on urakehitys markkinajohtajan leivissä.” 

Jani Vilenius, Tutkimus- ja teknologiajohtaja 

Sandvikilla ei seurata trendejä vaan niitä luodaan, olipa sitten kyseessä kyberturvallisuus tai autonominen, sähköistetty kaivostoiminta. ”Parasta on työskennellä teknologian ja digitalisaation kärkipaikalla, Business Finlandin veturiyrityksenä ja uraa uurtavana pioneerina vaikuttaa koko alan merkittävään kehitykseen yhdessä kumppaniverkoston kanssa.  Samalla vahvistamme alan edelläkävijän asemaamme”, kiteyttää Jani Vilenius, joka valittiin vuoden teknologiajohtajaksi Suomessa vuonna 2020. 

Sanni Kumpulainen, Production Controller, Turku 

”Mukavat työkaverit ja monipuoliset kehitysmahdollisuudet”, summaa Sanni Kumpulainen. ”Tein kolmisen vuotta sitten DI-lopputyön täällä Production Planner Traineena ja sain heti vakityöpaikan. Olen tehnyt paljon erilaisia tuotannon suunnittelu- ja controller-tehtäviä. Parasta on ollut mahdollisuus osallistua isoon projektiin, joka ei suoraan liity omaan työnkuvaani, ja jonka loppuraporttia pääsin esittelemään johtoryhmäläisille”, itsellään pitkän uran Sandvikilla näkevä Kumpulainen kertoo. 

Sandvik Mining and Construction Oy on Sandvik- konserniin kuuluva yhtiö, joka on maailman johtava kaivos- ja urakointiteollisuuden louhinta- ja porauslaitteiden, porakaluston ja niihin liittyvien palveluiden tuottaja. Vuonna 2020 Sandvik työllisti Suomessa 1 844 henkilöä ja sen liikevaihto oli 917,9 milj. euroa. Kansainvälisesti konserni työllistää 37 000 henkilöä, ja liikevaihto on noin 90 miljardia Ruotsin kruunua. 

Tutustu tarkemmin: www.home.sandvik/fi

Jaa tämä artikkeli


Suomen Kiinnostavimmat Työnantajat