”Liiketoimintalähtöisyys ei toiminut” Evidensiaa johdetaan tiede ja arvot edellä


Evidensia Eläinlääkäripalveluiden varatoimitusjohtaja, eläinlääketieteellinen johtaja Anssi Tast.

Evidensia Eläinlääkäripalvelut on muutamassa vuodessa kasvanut Suomen laajimmaksi eläinlääkäripalveluiden tarjoajaksi. Kehityksen taustalla on alan asiantuntijoiden ja arvojen nostaminen toiminnan keskiöön.

Vuonna 2017 toteutunut Evidensian ja brittiläisen Independent Vet Caren yhdistyminen johti radikaaliin strategian ja toimintamallin muutokseen. Tiukka ketjuohjaus purettiin ja Evidensiassa siirryttiin paikallisten eläinlääkäreiden johtamaan verkostomalliin.

”Liiketoimintalähtöisyys ei toiminut, ja ennen muutosta kärsimme osaajakadosta. Vahva eläinlääkärijohtoisuus on tehnyt meistä halutun työnantajan ja henkilöstön työtyytyväisyys on jatkuvasti parantunut”, Evidensia Eläinlääkäripalveluiden varatoimitusjohtaja, eläinlääketieteellinen johtaja Anssi Tast kertoo.

Samalla hallinnon rooli on muuttunut ohjaavasta tukevaksi.

”Eläinlääkärit ja hoitajat voivat keskittyä potilastyöhön, sillä asiakaspalvelijat ja palveluyksikkömme asiantuntijat auttavat klinikoiden arjessa.”

Helsingistä Rovaniemelle ulottuvassa 40 klinikan verkostossa on niin pienempiä eläinlääkäriasemia kuin 24 tuntia vuorokaudessa päivystäviä eläinsairaaloita.

”Evidensia tulee sanoista evidence based medicine. Yhteistä kaikille klinikoillemme onkin, että palveluiden laatu perustuu tutkittuun tietoon. Lisäksi palveluasenteessamme korostuu empatia, koska lemmikit ovat perheenjäseniä”, Tast avaa.

Eläinlääkärit ja hoitajat työskentelevät useimmiten intohimoammatissaan.

Kansainvälisesti paikallinen

Paikallisuuden ohella Evidensian toiminta on kansainvälistä. Yritys on osa 11 Euroopan maata kattavaa IVC Evidensiaa.

Konserni ja pitkäjänteisenä omistajana tunnettu ruotsalainen EQT mahdollistavat henkilöstön osaamisen jatkuvan kehittämisen, investoinnit korkealuokkaisiin laitteisiin ja parhaiden käytäntöjen jakamisen myös poikkeustilanteissa.

”Jokainen klinikkamme on profiloitunut vastaamaan paikallisten asiakkaiden lemmikkien tarpeisiin. Samalla asiakkaidemme saatavilla on tarvittaessa yli 1400 eurooppalaisen klinikan ammattilaisten osaaminen”, Tast kiteyttää.

Evidensialaisten työtä ohjaavat yhteiset arvot – avoimuus, kunnioitus, sitoutuminen, keskustelu ja intohimo omaa alaa kohtaan.

”Haluamme olla alan paras työpaikka ja vastuullinen suunnannäyttäjä Suomessa. Sitoutuneilla ammattilaisillamme on näissä keskeinen merkitys. Sairaalaverkostomme ansiosta voimme tarjota heille uusia uramahdollisuuksia ja asiakkaille palveluita”, Tast kertoo.

Jaa tämä artikkeli


Työelämä