Lähihoitokontakti turvallisemmaksi


IsoDent vastaanoton suuvesi antaa suojaa vaippaviruksia vastaan, joihin myös covid-19 kuuluu, toimitusjohtaja Jyrki Isojärvi IsoDent Oy:stä kertoo.

IsoDent on Rovaniemellä toimiva suomalainen perheyritys, joka tuotekehittää ja valmistaa innovatiivisiä suunhoitotuotteita. IsoDent on tuonut markkinoille uuden Vastaanoton suuveden, joka pienentää oleellisesti suunhoitohenkilöstön tartuntariskiä koronavirusaikana. Tuote soveltuu myös muun lähityöskentelyä tekevän henkilöstön suojaamiseen, kuten partureille, kampaajille, hierojille ja fysioterapeuteille.

Potilasmäärissä on koronaviruksen vuoksi tapahtunut jyrkkä 80–85 % lasku. Kehittämämme Vastaanoton suuveden avulla, voidaan jatkossa toimia turvallisemmin, IsoDentin toimitusjohtaja Jyrki Isojärvi toteaa. Näin jyrkkään laskuun voidaan jatkossa vaikuttaa – työskentelemällä turvallisemmin potilastyössä.

Suuhuuhde ennen hoitotapahtumaa

IsoDent Vastaanoton suuvesi on ensisijaisesti vastaanottokäyttöön. Purskuttelu 60s. ajan ennen annettavaa hoitoa, ehkäisee tehokkaasti aerosolien kautta tapahtuvaa henkilökunnan altistumista virukselle, esimerkiksi hampaan poraus- ja huuhtelutilanteissa. Luonnollisesti huuhde toimii myös toisin päin, kun hoitava henkilö käyttää tuotetta. Liuosta voidaan käyttää turvallisesti useita kertoja päivässä. Tartuntavaara vähenee myös hengitysilman, mahdollisen yskimisen- ja pisaratartuntana pintojen kautta.

Tuote on vetyperoksidipohjainen. Vetyperoksidi voimakkaasti hapettavana ainesosana tekee syljen mikrobikuormaa tehottomaksi, mukaan lukien vaippavirukset, joihin myös covid-19-virus kuuluu. Covid-19 on kuitenkin vielä niin uusi virus, että aivan 100 % varmuutta sen osalta ei voida sanoa. Alan johtavat auktoriteetit ovat antaneet suosituksen vetyperoksidin käytöstä suunhoitotoimenpiteissä: mm. WHO ja American Dental Association (ADA) ja Suomessa Työterveyslaitos on suositellut epidemian aikana lisäsuojautumiskeinoa, jotta lähityöskentelyssä vältyttäisiin pisaratartunnalta. IsoDentillä on myös toinen ajankohtaan sopiva tuote: Fluor+ Hoitava suuvesi. Tuote turvaa suun hoitoa tilanteessa, jossa hammashoidossa käynnit ovat vähentyneet. Tuotteessa on poikkeuksellisen paljon fluoria ja ksylitolia sekä erytritolia, jotka antavat huomattavan suojan reikiintymistä vastaan ja tehostavat näin suun hoitoa.

Jaa tämä artikkeli


Hyvinvointi Terveys