Kylpyhuoneremontti helpottuu merkittävästi FIBOn avulla


Täysin vesitiivis Fibo-sisustuslevy korvaa laatoituksen ja saumauksen. Fibon voi asentaa ilman erillistä pohjustusta, kosteussulkua tai saumausta – kaikki on jo mukana levyssä. Peräti 15 vuoden takuu ja huikea kustannus- ja ajansäästö takaavat, että Fibosta tulee meilläkin kylpyhuoneen uusi trendi.

Keittiö – ja kylpyhuoneremontit ovat suurimmat kodin sisäremontit ja asia, mitä ensimmäiseksi talon kunnosta silmäillään. Erityisesti märkätilaremontti on kuitenkin vaativa ja kallis toteuttaa – ainakin perinteisellä tavalla.

”Kylpyhuoneremontit ovat vieneet paljon aikaa, sillä niissä on perinteisesti ollut useita eri työvaiheita kuivumisaikoineen. Siksi työ on ollut myös kallista. Näin ei ole enää. Fibon avulla kylpyhuoneremontti edistyy merkittävästi nopeammin kuin aikaisemmin ja lisäksi se tulee huomattavasti aikaisempaa edullisemmaksi”, kertoo Fibosystem Finland Oy:n maajohtaja Jan Klemets.

Norjalainen Fibo on kehitetty erityisesti pohjoismaisiin koteihin, kiinteistöihin ja julkitiloihin. Uuden sukupolven märkätilaan tuotetulle korkealaatuiselle, edulliselle ja ympäristöystävälliselle seinäpaneelille annetaan 15 vuoden takuu.

Vaikka Fibo -sisustuslevyt ovat suhteellisen uusi innovaatio, itse yrityksellä on pitkät perinteet kotien remonteista. ”Olemme johtava kylpyhuoneissa ja muissa vaativissa ympäristöissä käytettävien seinälevyjen kehittäjä ja valmistaja. Olemme toimineet alalla 1950-luvulta lähtien”, Klemets kertoo ja lisää yrityksen innovatiivisesta toiminnasta: ”Käytämme sisustuslevyjemme saumalukituksena itse kehittämäämme näkymätöntä Aqualock-saumaratkaisua, joka sisältyy myös 15 vuoden takuun piiriin”.

“Fibo-seinälevyt on sertifioitu VTT:llä rakennusmääräysten mukaisesti täysin vesitiiviiksi sisustuslevyksi, ja niillä on 15 vuoden takuu.”

Skandinaavista tyyliä helposti, vastuullisesti ja sertifioidusti

Fibosystems panostaa myös vastuulliseen toimintaan. ”Tuotamme kestäviä ja ympäristön huomioivia tuotteita ja kehitämme tuotantotapojamme yhä tehokkaammiksi, jotta ympäristövaikutus pienenee entisestään. Tuotamme seinälevyt PEFC-hyväksytystä puusta ja käytämme vain sellaisia tavarantoimittajia, jotka noudattavat kierrätysvaatimuksiamme jokaisessa vaiheessa”, Klemets sanoo.

Myös VTT on Suomessa antanut tuotehyväksyntänsä Fibo-seinäpaneelin sopivuudesta märkätilojen seinäpinnoitteeksi. ”Fibon helppo asennettavuus tulee johtamaan siihen, että tuotteestamme tulee Suomessa varmasti yhtä suosittu kuin muissa Pohjoismaissa. Valittavana on satoja erilaisia, modernia skandinaavista tyyliä ilmentäviä design-vaihtoehtoja, joista varmasti jokainen löytää omansa. Lisäksi pinnan puhtaanapito on helppoa, kun ei ole likaa kerryttäviä saumoja”, Klemets lisää.

Fibo-seinälevyt toimitetaan täyskorkeina, napsautetaan paikalleen ja lukitaan toisiinsa Fibo Aqualock-saumalukituksella. ”Tehokkaan asennuksen ja alhaisten materiaalikustannusten ansiosta keskikokoisen kylpyhuoneen kunnostaminen on noin yli puolet edullisempaa kaakeliseinäiseen kylpyhuoneeseen verrattuna”, Klemets vahvistaa.

”Nyt sinulla on mahdollisuus saada kylpyhuone, joka kestää vuosikymmeniä, mutta joka samalla on niin helppo ja edullinen uudistaa, että voit vaihtaa seinälevyt vaikka vain vaihtelun vuoksi”, Klemets kiteyttää.

Sivustossa https://fibosystem.fi/ on nähtävillä satoja värejä ja tekstuureja, ja siellä voit suunnitella juuri oman makusi mukaisen kylpyhuoneen. Sivustolta löydät myös lähimmän jälleenmyyjän.

Jaa tämä artikkeli


Koti ja sisustus