Kuhmoinen – Pirkanmaan portti Päijänteelle


Kuhmoinen sijaitsee Päijänteen länsirannalla valtatie 24:n varrella keskellä Tampereen, Jyväskylän ja Lahden muodostamaa kolmiota. Jokaisesta niistä on tunnin ajomatka kehittyvään luonnonläheiseen maaseutukuntaan. 

Pieni mutta eläväinen Kuhmoinen tarjoaa mahdollisuuksia ja palveluita hyvään elämiseen ja asumiseen. Pari vuotta sitten valmistui uusi hirsinen päiväkoti Saukontassu ja rakenteilla on uusi yhtenäiskoulu. 

”Meillä on tarjota koulupolku varhaiskasvatuksesta lukioon saakka, mikä sopii erityisesti lapsiperheille”, vinkkaa kunnanjohtaja Valtteri Väyrynen. ”Täällä vallitsee hyvä tekemisen ja yrittämisen meininki, mikä näkyy katukuvassa ja ihmisten ilmeissä. Lisäksi meiltä pääsee suoraan Päijänteen hienolle vesialueelle.” 

”Olemme erittäin ylpeitä viihtyisästä sataman alueesta, josta tehdään kesäisin risteilyjä Päijänteelle. Kuhmoisten vierasvenesatama on valittu kolme kertaa 2000-luvulla vuoden vierasvenesatamaksi”, kertoo elinkeinokoordinaattori Panu Anttila. 

Tontin saa jopa 0,2 e/m2 

Satamarinteen uusi asemakaava-alue.
Kunta myy korttelien 205, 203, 452 ja 450 tontteja.

Kunnan kärkihankkeisiin kuuluu uusi Satamarinteen asuinalue, joka sijoittuu kirkonkylän keskusta-alueen, monipuolisten palveluiden ja viihtyisän satama-alueen välimaastoon. Alueen infrastruktuurin rakentaminen alkaa vuoden 2022 aikana. 

Uusia omakotitalotontteja löytyy muun muassa Koskenpartaan alueelta Ala-Karkjärven rantamaisemista ja Aurinkorinteen alueelta Päijänteen rantamaisemista. Molemmat sijaitsevat keskustan kupeessa, ja tonttien hintaan kuuluu laajakaistaliittymä. 

”Aiemmin kaavoitettujen OKT-tonttien hinnat alkavat 0,2 eurosta neliöltä, eli Kuhmoisissa omakotitalounelman toteuttaminen ei ole kiinni tontin hinnasta”, Anttila lisää. Yritystontteja on tarjolla Nuutinrinteen alueella 24-tien varressa noin kilometrin päässä keskustasta. 

Kuhmoisten vetovoimaa lisäävät luontokohteet, kuten Isojärven kansallispuisto, joka tarjoaa nähtävää ja koettavaa retkeilijöille, melojille ja maastopyöräilijöille. Lyhyen ajomatkan päässä keskustasta sijaitsee Päijälän linnavuori, joka on upealla järvimaisemalla varustettu muinaiskohde. 

Lisätietoja kunta@kuhmoinen.fi | www.kuhmoinen.fi

Jaa tämä artikkeli


Kehittyvä pirkanmaa