Koronapandemia ei estä yhteydenpitoa ja aktiivisuutta


JOKAINEN KRIISI ON MAHDOLLISUUS. Tämä kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta on totta. Koronaa ei voi käyttää tekosyynä siihen, että ei ole yhteydessä asiakkaisiin, olemassa oleviin tai potentiaalisiin. Pikemminkin tässä kriisissä on entistä paremmat mahdollisuudet olla yhteyksissä ympäri maailmaa, poistumatta edes kotoa. Voi siis saada aikaan enemmän vähemmällä. On hyvä myös muistaa, että kaikki ympäri maailmaa ovat samojen haasteiden ja mahdollisuuksien edessä. 

Pääsemme koronasta yli ja takaamme kilpailukykymme yhteistyöllä. Kuten jääkiekossa, suomalaiset ovat aina pärjänneet yhteispelillä. Varsinkin nyt pandemian keskellä on tärkeää, että julkiset ja yksityiset toimijat ja eri yritykset tulevat yhteen. Siten voimme olla kokoamme isompia. 

Tekemisen kautta selviämme tästäkin. Normaali-tilanteessa voi olla helppoa olla muuttamatta toimintatapoja. Pandemian luoma pakko on paras syy tehdä asioita uusilla paremmilla tavoilla. Nyt on hyvä hetki ottaa käyttöön uusia teknologioita ja toimintatapoja. 

On myös hyvä muistaa, että kaikki kriisit loppuvat aikanaan ja siihenkin tulee varautua. Pitää valmistautua ottamaan siitä kaikki irti. Tärkeintä on siis uskaltaa tehdä ja ymmärtää, että vaikka kaikki ei aina onnistuisi, siitäkin oppii. Learning by doing on hyvä periaate niin kriisin aikana, kuin sen jälkeen. 

Peter Vesterbacka

Jaa tämä artikkeli


Bisnes