Kolmiputkijärjestelmä tuo kiertotalouden kaukolämpöön


Suomalaisen IOTOI:n teknologia hyödyntää kaukolämmön paluuveden lämmön, mistä hyötyy niin kiinteistön omistaja kuin energiayhtiökin.

IOTOI perustettiin vuonna 2018 spinoffina datakeskusmaailmassa toimivalle emoyhtiölleen. Alalla enegiakeskustelu on käynyt kiivaana ja tilanteessa nähtiin mahdollisuus hukkalämmön hyödyntämiseen. IOTOI valjastaa innovaatiossaan kaukolämpöverkon paluuputken hukkalämmön kierrätykseen – energiayhtiö hyötykäyttää hukkalämmön ja parantaa koko kaukolämpöverkoston energiatehokkuutta kaikkien asiakkaiden hyödyksi. 

”Kaukolämpö on suurin lämmitysmuoto Euroopassa, infrastruktuuri on laaja ja sen rakentamiseen on käytetty valtavasti rahaa. Kun rakennettua verkostoa tuunataan remonttien yhteydessä, saadaan samalla investoinnilla käyttöön ympäristöystävällisempi ja edullisempi vaihtoehto”, kertaa IOTOI:n toimitusjohtaja Johnny Holmström. Teknologian asentaminen uudiskohteeseen on saman hintaista kuin perinteinen kaukolämpö. 

”Energiayhtiö saa hukkalämmön hyötykäyttöön ja koko kaukolämpöverkoston energiatehokkuus paranee kaikkien asiakkaiden hyödyksi. Porvoon Keskuskoulussa kiinteistönomistaja säästää energiakuluissa vuosittain 60 000 euroa.” 

Käytännössä IOTOI:n PIP3- kolmiputkijärjestelmä toimii siten, että paluurunkoputkeen lisätään syöttöputki, joka ohjaa paluuveden kiinteistöihin. Paluuvesi jatkaa kulkuaan kiinteistöstä seuraavaan, jolloin veden lämmöstä saadaan kaikki irti. 

Holmström vertaa: ”Hieman kuin sininen ja punainen hana. Perinteisesti punainen hana, eli kaukolämmön menovesi, on ainoa lämmönlähde. Meidän systeemissä paluuvedessä on ensin auki sininen hana ja sitten ainoastaan tarvittaessa punaista lisätään sen verran, että lämpö riittää.” 

Merkittävät säästöt Porvoossa 

Porvoon Keskuskoulussa on saavutettu huomattavat energia- ja kustannussäästöt kolmiputkijärjestelmällä sekä taloautomaatiolla. Valmisteluun kului pari vuotta, asennukseen kuukausia – järjestelmä otettiin käyttöön syyskuussa 2021. 

”Energiayhtiöllä ja suurella, 6500 neliömetrin kiinteistöllä oli yhteinen intressi vähentää fossiilisia polttoaineita ja säästää energiaa”, Holmström taustoittaa. 

Yli 90 prosenttia Keskuskoulun käyttämästä lämpöenergiasta otetaan kaukolämmön paluuputkesta. Samalla kiinteistön energiankulutus ja -kustannukset ovat tippuneet kymmeniä prosentteja. Kiinteistönomistaja säästää tulevaisuudessa energiakuluissa 60 000 euroa vuodessa. Holmström summaa: ”Säästöjä on saavutettu 95 prosenttia kaukolämmön menoputken kulutuksesta, noin 40 prosenttia kaukolämmön – ja noin 45 prosenttia sähkön kokonaiskulutuksesta.” 

www.iotoi.fi

Jaa tämä artikkeli


Menestyksen Tekijät