Kokonaiskonsepti tehostaa rakennustyömaan toimintaa


Ramirent on rakennus-teollisuuden ja teollisuuden luotettava kumppani, joka tarjoaa vuokralaitteiden ja niihin liittyvien asennusten lisäksi kokonaisten työmaiden suunnittelua. Tuloksena on lisää tehoa, toimivaa logistiikkaa ja pienempiä ympäristövaikutuksia. 

Rakennuksilla ja projekteissa tarvittavan kaluston vuokraaminen on vastuullista toimintaa. Ramirentin tarkistetut ja huolletut vuokrakoneet ovat nykyaikaisia ja turvallisia. Asiakkaille on tarjolla myös isot kokonaisuudet, kuten sääsuojat, työmaiden hissit, torninosturit, lämmitys- ja sähköistysjärjestelmät sekä työmaatilat. 

Työmaakonseptilla tehoa 

”Rakennustyömaiden tehokkuuteen vaikuttaa kokonaislogistiikan hyvä suunnittelu, jossa Ramirent on rakennusliikkeiden osaava kumppani. Valmiin työmaakonseptin käyttö on tullut tutuksi aiemmin esimerkiksi Ruotsissa ja nyt se on käytössä myös Suomessa”, Ramirent Finlandin toimitusjohtaja Mikael Kämpe kertoo. 

Esimerkiksi liikenteen sujuminen ja muut kohteen ulkopuoliset vaatimukset pitää ottaa tarkasti huomioon. Normit tiukkenevat koko ajan esimerkiksi pölynhallinnan osalta. Myös itse työmailla on oltava riittävän väljästi työskentelytilaa. 

Suunnitelmat ajoissa 

”Suunnitelmat on hyvä tehdä mahdollisimman varhain ja kokonaisvaltaisesti. Työmailla urakkarajojen väliin voi jäädä ”tilaa”, joka ei oikein kuulu kenellekään. Usein on myös liian monen yrityksen koneita ja laitteita samalla työmaalla. Tämä kannattaa miettiä tarkasti ennakolta, jolloin työ saadaan mahdollisimman tehokkaaksi ja tuottavaksi”, Kämpe korostaa. 

Ramirentin suunnittelussa otetaan huomioon myös esimerkiksi rakenteiden ja työolojen sääsuojaus, lämmitys, valaistus, logistiikka, työkoneiden sekä laitteiden hiilidioksidipäästöt ja turvallisuus, mutta myös se miltä rakennustyömaan ympäristö näyttää, miten opasteet on laitettu ja miten liikenne sujuu. 

Tarkkaa suunnittelua tarvitaan esimerkiksi toiminnassa olevan liiketalon sisällä tehtävässä korjausrakentamisessa niin, että tavanomainen toiminta talossa jatkuu ja on turvallista. 

Kun rakennusliike hankkii suunniteltuja kokonaispalveluja, rakennusliike itse voi keskittyä omaan varsinaiseen tehtäväänsä eli rakentamiseen. 

”Mietitään tarkasti etukäteen, mitä tehdään. Eri rakennusvaiheiden oikeaan ajoitukseen kuuluu myös ekologisuus.” 

Ramirentissa palvellaan sujuvasti, positiivisella asenteella. Oikeat tavarat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, työmaan kustannustehokkuutta, sujuvuutta ja turvallisuutta -periaate toimii perustana kaikelle tekemiselle. 

Jaa tämä artikkeli


Rakentaminen 2020