Koko perheen kesälomakohde vailla vertaa


Etelä-Pohjanmaa on tänä kesänä täynnä positiivista pöhinää. Tekemistä ja tapahtumia riittää kaikille aina vauvasta vaariin. Kesän keskipisteenä komeilee tapahtumien suurkaupunki, Seinäjoki.

”Seinäjoki – avaruuden pääkaupunki.” Etelä-Pohjanmaan maakuntakeskuksen slogan lunastaa tänäkin kesänä lupauksensa: tapahtumistaan tunnettu suurkaupunki ulottaa kesätarjontansa koko maakunnan laajuudelle ja ojentaa kätensä niin lapsiperheiden, urheiluväen, musiikin- ja tangonystävien kuin arkkitehtuurista nauttivien puoleen. 

– Seinäjoki tunnetaan tapahtumien suurkaupunkina. Vaikka kaksi suurinta tapahtumaa, Provinssi ja Tangomarkkinat on peruttu, tapahtumia ja tekemistä riittää läpi kesän. Täältä on helppo kulkea myös eri puolille maakuntaa, kiteyttää Visit Seinäjoen markkinointipäällikkö Tuula Lahti. 

”Olen rennosti sanonut, että meillä on Suomen parhaat kohteet lapsille.”

– Tuula Lahti. 

Isoimmat tapahtumat, eli Kuninkuusravit, Vauhtiajot ja Meidän tangot ajoittuvat heinä-elokuulle. Koko kesän avoinna olevia kohteita ovat esimerkiksi Ähtärin eläinpuisto, PowerPark, Duudsonit Activity -park, Wanha Markki, lasten liikennepuisto, Veljekset Keskinen ja Härmän kylpylä. 

– Itse olen rennosti sanonut, että meillä on Suomen parhaat kohteet lapsille. Seinäjoki on kaiken keskipisteenä ja kaikkialle pääsee omalla autolla tai julkisilla, Lahti ynnää.

Monta ässää hihassa 

Ässät eivät Seinäjoen hihoista lopu: arkkitehtuurin ystäviä kutkuttelee Alvar Aallon suunnittelema kulttuurikeskus ja shoppailunnälkäisille helpotusta tarjoaa yli 100 liikkeen laajuinen Ideapark reilu kilometrin päässä keskustasta. Eikä keskustaakaan sovi sivuuttaa: 

– Keskustassa on kauppoja ja ravintoloita, ja torin lavalla esityksiä läpi kesän. Yksi spesialiteetti on myös Seinäjoella risteilevä risteilyalus. Apila-kirjastossa on puolestaan ihan huippu lastenosasto. Sitä kannattaa hyödyntää vaikka sadepäivinä, Lahti vinkkaa. 

Myös urheilun ja liikunnan ystävät löytävät Seinäjoelta etsimänsä. Urheilutapahtumia ja mestaruusotteluita pääsee seuraamaan lajissa kuin lajissa, ja jalkaa voi laittaa toisen eteen monilla ulkoilureiteillä. Mitä tulee aktiviteetteihin, vaihtoehdot eivät lopu kesken. 

– Kaupungissa on vuokrattavana esimerkiksi maasto- ja sähköpyöriä, kajakkeja, kanootteja ja SUP-lautoja. Lisätietoja löytyy meidän verkkosivuilta. 

visitseinajoki.fi / visitlakeus.fi 

Kesän 2021 ohjelmisto: 

  • Törnävän kesäteatteri: Something Rotten -musikaali 10.7.–21.8. 
  • Teatteri Hysteria: useita esityksiä kesän aikana. 
  • Pennihäät kesäteatteri: Navettamaisteri heinäkuussa. 
  • Jyrkän kesäteatteri: useita esityksiä kesän aikana. 
  • Mallaskosken Panimoravintola: Stand up -klubeja. 
  • Solar Sound 23.–24.7.. 
  • Kuninkuusravit 30.7.–1.8. 
  • Meidän Tangot -markkinatapahtuma 4.-7.8. 
  • Seinäjoki Horse Show 12.–15.8. 
  • Vauhtiajot 13.-14.8. 
  • Häjyin Crossfit 13.-14.8. 
  • Stadionfest 20.-21.8. 
  • Hip Hop Festival 3.-4.9. 
  • Lauri Tähkä OmaSpstadion 11.9. 
  • Huvipark (Ideapark) avoinna joka päivä koko kesän 
Jaa tämä artikkeli


Vapaa-aika