Perinteisesti asuntoa myyvällä on ollut kaksi vaihtoehtoa: kiinteistönvälityspalvelun ostaminen välittäjältä tai asunnon myyminen itse.

Asunnon myyntiin kuuluu suuri vastuu, ja vaikka asuntonsa itsemyymisestä kiinnostunut voikin opiskella hoitamaan monet asiat itse, on harvalla vahva osaaminen kaikilla asunnonmyynnin osa-alueilla. Vuonna 2016 ryhmä kiinteistövälittäjiä otti asian esille ja pohti, miksei itsemyyjille ole tarjolla tukea. Tästä syntyi idea Palasta, asunnonmyymisen kolmannesta vaihtoehdosta. Viime vuonna suoritettiin pilotointi ja tänä syksynä palvelu saatiin kunnolla vauhtiin.

”Joku on hyvä juridiikassa ja osaa itse tehdä kauppakirjan, toinen taas tarvitsee juuri siinä apua”, kuvaa liiketoimintajohtaja Sari Leppikangas.

Pala mahdollistaa sen, että asiakas maksaa vain tarvitsemastaan palvelusta. Erilaisia Paloja on tällä hetkellä kolme. Myyntipala auttaa pääsemään prosessin alkuun tarjoamalla esimerkiksi markkinointisuunnitelman, valokuvauksen ja asunnon esillelaiton oikeisiin portaaleihin. Neuvottelupala auttaa hintaneuvotteluissa, ja Kauppa-pala taas keskittyy kauppakirjoihin ja asuntokauppatilaisuuteen.

”Palautteen perusteella palveluille on suuri tarve”, asuntoalaan intohimoisesti suhtautuva Leppikangas iloitsee.

Monen muun alan tavoin digitalisaatio muuttaa asuntokauppaa. Ensi vuonna osakekirjat siirtyvät asteittain verkkoon. Aika näyttää, missä asuntokauppatilaisuudet jatkossa hoidetaan. Leppikangas uskoo, että tulevaisuudessa alalla pärjäävät ne, jotka pysyvät ajan hermoilla ja uskaltavat lähteä rohkeasti mukaan muutokseen. Pala on mukana murroksessa, ja uusia Paloja kehitetään jatkuvasti.

”Yleisen uskomuksen mukaan välittäjät ovat enemmän myyjän kuin ostajan puolella. Paljon mahdollisuuksia avautuu, kun ryhtyy tosissaan miettimään, miten myös ostajat voidaan huomioida ja palvella paremmin.”

”Joku on hyvä juridiikassa ja osaa itse tehdä kauppakirjan, toinen taas tarvitsee juuri siinä apua.”

Jaa tämä artikkeli


Artikkeli Toimitilat Yrityspalvelut