Keiturin Sote Oy tarjoaa työntekijöille erinomaisia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen


Keiturin Sote Oy vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista Virroilla ja Ruovedellä. Eri yksiköissä työskentelevät terveydenhuollon ammattilaiset kiittävät työpaikkaansa joustavuudesta, mukavasta ilmapiiristä ja kehityshenkisyydestä. 

Kotihoidon apulaisosastonhoitajana toimiva Tiia Tervo muutti töiden perässä Lapista Ruovedelle viime kesänä. Pitkän matkan takaa hänet houkutteli mahdollisuus ottaa urapolulla askel eteenpäin. 

”Työskentelin aiemmin sairaanhoitajana ja kiinnostuin siitä, että tässä työssä pääsen tekemään sen lisäksi myös hallinnollista työtä. Jo haastattelussa kerroin, että haluaisin kouluttautua esimiestyöhön. Täällä työnantaja on mahdollistanut, että voin työn ohessa opiskella oppisopimuksella lähiesimiestyön ammattitutkintoon”, hän kertoo. 

Tervo kokee, että työnantaja on muutenkin osoittanut laajasti sekä tukensa että joustavuutensa. 

”Minua autettiin kotiutumaan ja esimerkiksi etsimään asuntoa. Kun lomapäiviä ei ole vielä kertynyt, palkattomat vapaapäivät ovat järjestyneet aina joustavasti, jotta pääsen tapaamaan perhettä toiselle puolelle Suomea.” 

Keiturin Soten Kati Apell (pääkuvassa) ja Tiia Tervo toivottavat uudet työntekijät tervetulleiksi.

Työntekijöiden arvostuksesta työnantajaansa kehuu myös yli 30 vuoden uran terveydenhuollossa tehnyt Kati Apell, joka toimii tällä hetkellä Ruoveden aikuisneuvolassa terveydenhoitajana sekä vastaa kunnan sivukoulujen kouluterveydenhuollosta. Hän on muuttanut Ruovedelle kymmenen vuotta sitten ja päässyt tänä aikana tekemään töitä laajasti eri yksiköissä. 

”Työntekijöitä tuetaan hyvin ammatillisesti ja meillä on joustavuutta vaihtaa työtä esimerkiksi yksiköiden välillä. Henkilöstöä arvostetaan ja kuunnellaan, myös esimerkiksi koulutukset ovat meillä tärkeitä”, hän mainitsee. 

Monipuolista ja itsenäistä työtä 

Sekä Tervo että Apell kokevat, että työ on mukavan vaihtelevaa. Tervo on päässyt työssään mukaan esimerkiksi työryhmään, jossa valmistellaan hyvinvointialueeseen siirtymistä. 

”Pidän siitä, että työnkuva on monipuolinen, hallintoa ja asiakastyötä on sopivan vaihtelevasti”, hän mainitsee. 

Apell kuvailee omaa työtään laaja-alaiseksi, asiakaslähtöiseksi ja ennaltaehkäiseväksi. Asiakkaina on kaikenikäisiä ja moniammatillinen verkostotyö on tärkeässä roolissa. 

”Viihdyn työssä erinomaisesti. Meillä on paljon pitkiä työsuhteita ja pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita. Hyvä työyhteisö ja työkaverien tuki ovat tärkeitä tekijöitä työviihtyvyydelle”, hän kuvailee. 

Apellin mukaan tärkeää on myös, se että Keiturin Sote Oy kehittää toimintatapoja ja työmenetelmiä aktiivisesti. Moniammatillisen kehittämistyön vaikutukset tulevat vähitellen näkyviin. 

”Esimerkiksi digitaalisia palveluja ja hoitopolkuja on kehitetty ja tämä työ näkyy asiakkaille palvelun laatuna ja nykyaikaisuutena”, hän toteaa. 

Uusille ammattilaisille on Keiturin Sote Oy:ssä tilaa. Apell ja Tervo haluavat nostaa esille, että hyvät kouluttautumismahdollisuudet tekevät töiden aloittamisesta mahdollista monelle. Meneillään on esimerkiksi kokeilu, jossa voi kouluttautua työn ohessa lähihoitajasta sairaanhoitajaksi. 

”Meillä pystytäänkin neuvottelemaan ja tarjoamaan työtä jokaisen työntekijän omista lähtökohdista. Joten vaikka paikkoja ei olisi auki, kannattaa olla rohkeasti yhteydessä”, Apell vetää yhteen. 

Kesätyöhakumme on vielä avoinna! 

Katso kaikki avoimet työpaikat 

www.keiturinsote.fi/meille-toihin 

tai www.kuntarekry.fi

Seuraa meitä somessa! 

Facebook: @keiturinsote

Instagram:@Keiturin_sote

Jaa tämä artikkeli


Rekry