Kasvu-uralle yhdestä ovesta


Kaski Agency on juuri viisivuotissynttäreitään viettänyt markkinointi-, viestintä- ja design-toimisto, jonka motto kuuluu ”mikään hyvä ei kasva itsestään”. Kasvumarkkinoilla viitataan perinteisesti digitaalisissa kanavissa tapahtuvaan ns. performance marketing -tomintaan, mutta Kaski haluaa liittää kasvuajattelun entistä tiiviimmin myös luovaan suunnitteluun. 

”Kaikilla organisaatioilla – oli ne sitten yrityksiä, julkisia tai kolmannen sektorin toimijoita – on tavoitteita, joihin voi vaikuttaa markkinoimalla, muotoilemalla ja viestimällä. Me olemme kiinnostuneita siitä, kuinka sekä strategisella että ”ilmaisullisella” luovuudella näihin tavoitteisiin päästään”, sanoo Kasken Tampereen toimiston vetäjä Tia Lilius. 

Viime vuosikymmenen aikana markkinoinnin ja viestinnän mittaaminen ja analytiikka ovat kehittyneet isoin harppauksin. Osa suomalaisista yrityksistä on ko. alueilla hyvin pitkällä, kun toiset vasta aloittelevat. 

”Suunittelussa ei osata vielä hyödyntää dataa siinä määrin kuin olisi mahdollista. Ehkä se tyypillinen toimintatapa on seurata nopeita vaikutuksia, klikkejä ja konversioita, ja pidemmän aikavälin, hitaammin tapahtuvien muutosten seuraaminen jää vähemmälle. Isoissa verkkaisissa muutoksissa piilee kuitenkin aina suurimmat mahdollisuudet”, miettii suunnittelujohtaja Markus Lehtonen. 

Suomen suurimpaan markkinointialan yhtiöryhmään Salomaahan kuuluvalla Kaski Agencylla on toimistot Helsingissä ja Tampereella. Kasken palveluportfolio onlaaja: strategisen ja luovan suunnittelun lisäksi viestintä, koodaus, video-, animaatio- sekä liikegrafiikkatuotannot hoituvat omasta takaa, ja silloin kun tarvitaan esim. median, tutkimuksen tai analytiikan osaamista, apu löytyy Salomaan sisaryhtiöiltä. 

”Lisäksi me pyrimme korkeaan laatuun sellaisessakin perinteisessä asiassa kuin asiakaspalvelu. Meillä se tarkoittaa innostuneisuutta, ripeyttä, ehdotusten ja vaihtoehtojen lukumäärää, tuotannon virheettömyyttä ja kommunikaatiota selkeällä Suomen kielellä”, Tia Lilius sanoo lopuksi. 

Tutustu tarkemmin: kaskiagency.fi

Jaa tämä artikkeli


Asiantuntijat Bisnes Työelämä