IoT:n myytinmurtajat


Ohjelmistoyhtiö AJR Solutions Oy:n osaajia työskenteli vielä viisi vuotta sitten osana Microsoftin globaalia organisaatiota ja he olivat ensimmäisenä Euroopassa käyttöönottamassa Microsoftin kehittämää johtavaa IoT-alustaa, Azure IoT Hubia. He toteuttivat useita uraauurtavia IoT-sovelluksia eri toimialoille osana noin kymmenen hengen tiimiä. Kasvava AJR Solutions on tällä hetkellä reilun kahdenkymmenen huippuosaajan IoT- ja pilvipalveluyhtiö. 

AJR Solutionsin kyky toteuttaa nopeasti laadukkaita IoT-sovelluksia luo asiakkaalle loistavat edellytykset IoT:n hyödyntämiselle ja sen valjastamiselle todelliseksi liiketoiminnan kehittämisen ajuriksi. 

”Jo viisi vuotta sitten IoT oli kaikkien huulilla, mutta sitä ei silti käytännössä hyödynnetty kovinkaan laajasti. Ilman kokemusta ja konkretiaa IoT:ta kohtaan saattaa muodostua turhia ennakkoluuloja”, AJR Solutionsin perustaja ja toimitusjohtaja Antti Ristolainen avaa. 

Ristolaisen mukaan AJR Solutionsin asiakkaat yllättyvät usein IoT-hankkeen odotettua matalammasta kustannustasosta, projektin aloittamisen nopeudesta sekä läpiviennin helppoudesta. IoT:n hyödyt syntyvät kaksikon mukaan pääosin uusista liiketoimintamahdollisuuksista, mutta myös kustannussäästöistä sekä tuotanto- ja liiketoimintaprosessien optimoinnista. 

”Proof of Concept saadaan toteutettua lähes joka projektissa jopa viikossa. Siitä saadaan arvio tuotteen kehityskustannuksista ja tuotto-odotuksista”, AJR Solutionsin toinen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Janne Koskinen kertoo. 

IoT mielletään usein ”teollisena internetinä”. AJR Solutionsin hankkeet ovat usein liittyneet valmistavan teollisuuden IoT-sovelluksiin. IoT:ta voi ja kannata soveltaa laaja-alaisesti. AJR Solutions on toimialariippumaton innovaatio- ja IoT-palvelumuotoilun kumppani ja pystyy vauhdittamaan hyvin erilaisten yritysten kasvua, kehitystä ja tuoteinnovointia IoT:n avulla. 

”Projektit ovat vaihdelleet sähköautojen latausjärjestelmiä kehittävälle yritykselle tehtävästä ohjelmistosta ja mobiilisovelluksesta aina kasvibiologian valaistusjärjestelmiin liittyvään ratkaisuun. Mahdollisuuksia on joka toimialalla”, Ristolainen kertoo. 

IoT eli esineiden internet tarkoittaa päätelaitteiden kytkemistä internetiin sekä laitteiden välillä tapahtuvaa ohjelmoitua kommunikaatiota. Pilvi- ja ohjelmisto-osaamisen myötä AJR Solutionsin työkalupakki kattaa lisäksi ratkaisut, joissa esineiden sijasta keskustelu tapahtuu ohjelmistojen välillä. 

”Tällöin puhumme niin sanotuista integraatioratkaisuista sekä siinä tarvittavasta ohjelmistorobotiikasta. Kyseessä saattaa olla esimerkiksi iso määrä erillisiä Excel-taulukoita ja niiden välistä manuaalista tiedonsiirtoa, joka automatisoidaan applikaatioilla ja BI-työkaluilla. Ratkaisut integroidaan usein olemassa oleviin raportointijärjestelmiin ja viedään liikkeenjohdon analytiikaksi”, Koskinen selittää. 

Ratkaisuun saatetaan Koskisen mukaan kytkeä esimerkiksi RFID paikantamaan ja mittaamaan vaikkapa tavaravirtoja sekä tekoälyä optimoimaan varastosaldoja. 

Trendikkäitä käsitteitä vilisevä IT- ja IoT-maailma on Ristolaisen ja Koskisen mukaan asiakkaalle yllättävän yksinkertainen ja vähän vaivaa vaativa tapa kehittää liiketoimintaa, kun hankkeet toteutetaan johtavan kumppanin kanssa. 

”Pystymme tarvittaessa toimimaan todella itsenäisesti. On kuitenkin hauska huomata, että asiakkaat ovat usein todella aktiivisesti mukana läpi projektin – ihan puhtaasta mielenkiinnosta. Se kuvastaa IoT:n kiinnostavuutta”, Koskinen toteaa. 

IoT-ideointityöpajan järjestäminen AJR Solutionsin kanssa on täysin veloituksetonta: työpajassa on mahdollista kartoittaa yksilölliset ja potentiaalisesti tuottavimmat IoT-sovellukset. 

”Tänä päivänä IoT oikeasti vauhdittaa ja virtaviivaistaa liiketoimintaa, joten sen tulisi olla liikkeenjohdon, ei niinkään yksin IT-osaston, asia”, Ristolainen lopettaa.” 

Jaa tämä artikkeli


Bisnes Talous ja johtaminen