Innovaatiot pelastavat maailman


KORONAVUOSI 2020 oli kaikille meistä rankka. Vaikka valo kajastaa eurooppalaisen rokoteinnovaation myötä, emme palaa entiseen. On aika katsoa tulevaisuuteen, ottaa opit ja nousta kriisistä kasvun tielle. 

Elinympäristömme on täynnä toinen toistaan kiperämpiä suuren luokan haasteita, joiden ratkaisuun tarvitaan uutta tuotekehitystä, innovaatioita ja rohkeutta uudistua. Näistä riippuu Suomen ja Euroopan kilpailukyky. Jos omat rahkeet eivät riitä, tarjolla on useita kansallisia ja eurooppalaisia rahoitusmahdollisuuksia ja yritysvetoisia ekosysteemejä, joissa ongelmia ratkotaan yhteisvoimin. 

Suomen teollisuus on jo osoittanut halunsa investoida Suomeen. Business Finlandin veturirahoituskilpailutuksessa hakemukset ylittivät tarjolla olevan rahan määrän moninkertaisesti. Voittaneet yritykset vetävät ekosysteemeihinsä mukaan muita digitaalisuutta ja kestävää kehitystä edistäviä organisaatioita. Samalla luodaan uutta t&k:ta ja työpaikkoja maahamme. 

Myös Suomen valtio haluaa kirittää hallituksen kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden saavuttamista. Ympäristörahasto Oy tuo lisää rahoitusta sekä ilmastohankkeisiin että digitalisaatioon. Monen mutkan kautta syntynyt rahasto saa nyt työrauhan ja vauhdittaa omalta osaltaan innovaatiojärjestelmäämme. 

Euroopan unionin puiteohjelmakauden alkaessa myös suomalaisilla yrityksillä on mahdollisuuksia kasvattaa tuotantoaan ja kilpailukykyään EU-rahoituksella avulla. 2,3 miljardin elvytyspaketti Suomeen ja 670 miljardin koko Eurooppaan voi kääntää meidät takaisin kasvun tielle koronan kurimuksesta. Ohjataan paketin varat viisaasti tulevaisuusinvestointeihin, innovaatioon ja koulutukseen! 

Pekka Koponen Teknologiateollisuus ry:n innovaatio- ja kilpailukykytyöryhmän puheenjohtaja 
Spinversen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja 

Jaa tämä artikkeli


Bisnes