Helsinki on houkutteleva

ja kasvaa vauhdikkaammin kuin ennusteet ovat uskaltaneet arvioida. Vuonna 2050 asukkaita on mahdollisesti jo 860 000, eli yli 200 000 enemmän kuin nyt.

Kasvu on elinvoimaa

synnyttävä asia ja samalla haaste, jossa on ratkottavaa. Kaupungin kasvaessa meidän on varmistettava, että kaikki uudet ja vanhat helsinkiläiset löytävät itselleen asunnon ja jokaisen arki sujuu. Meidän on päästävä liikkumaan sujuvasti paikasta toiseen niin, ettemme juutu ruuhkiin ja päästömme vähenevät.

Kasvavissa kaupungeissa

tarvitaan etenkin toimivaa ja kattavaa joukkoliikennettä, joka mahdollistaa elämän ilman omaa autoa. On myönnettävä, että kaikki realistiset polut vähentää päästöjä tarkoittavat yksityisautoilun kilometrien vähentämistä sähköön siirtymisen ohella. Ratkaisuja haemme myös rakentamalla energiatehokkaammin kuin kansalliset normit edellyttäisivät.

Tulevaisuuden kaupungit

satsaavat raideliikenteeseen, joka liikuttaa ihmisiä nopeasti, sujuvasti ja ekologisesti. Helsingissä lisää raiteita suunnitellaan sekä uusille että vanhoille asuinalueille: saamme ratikkalinjat kaupunkibulevardien, Hernesaaren ja Kalasataman lisäksi Fredrikinkadulle. Kävelyyn ja pyöräilyyn satsaaminenkin säästää tilaa heille, joiden on autoiltava.

Maailman muuttuessa

tilaa jaetaan uudelleen, liikenne muuttuu ja kaupunki tiivistyy. Muutoksia ei kannata verrata nykytilanteeseen vaan siihen miltä tulevat vuosikymmenet näyttävät, mikäli emme yritä ratkoa näitä haasteita.

Anni Sinnemäki
Helsingin apulaispormestari



Infrastruktuuri