HUS haluaa kouluttaa erikoistuvista lääkäreistään HYVINVOIVIA TÄHTIÄ


HUS Naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen sekä naistentauteihin ja synnytyksiin HUSissa erikoistuva lääkäri, LT, Aura Pyykkönen.

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa on aloitettu määrätietoinen työ erikoistuvien lääkärien koulutus- ja työskentelyolosuhteiden parantamiseksi. Tavoitteena on, että erikoistuvat lääkärit voivat hyvin, viihtyvät työssään ja valmistuvat alansa huippuammattilaisiksi.

HUSin tutkimus-, opetus- ja innovaatiojohtaja, professori Anne Pitkäranta

Työsarkaa riittää, sillä useissa kyselyissä on selvinnyt, että erikoistuvat lääkärit ovat tyytymättömiä – Nuorten Lääkärien Yhdistyksen NLY:n Koulutuspaikkakyselyssä HUS vuonna 2019 sai vain yhden tähden viidestä ja on huonoimpien koulutuspaikkojen joukossa.

HUSin johto on ottanut viestin vakavasti, sillä talossa työskentelee 1500 erikoistuvaa lääkäriä, yli puolet HUSin koko lääkäreistä.

”Olemme tehneet kaksi vuotta töitä toden teolla asian kanssa niin hallinnossa kuin toiminnallisesti. Kävimme tarkoin läpi kehittämisen paikat ja olemme tehneet toivottuja muutoksia”, HUSin tutkimus-, opetus- ja innovaatiojohtaja, professori Anne Pitkäranta kertoo.

Pitkäranta kertoo, että palautteenantojärjestelmiä on kehitetty ja sähköistä palautetta voi antaa jatkuvasti, myös anonyymisti.

”Online -kyselystä muistutetaan erikseen erikoistuvia kaksi kertaa vuoden aikana. Toivomme erityisesti sanallista palautetta, sillä sitä kautta saamme kullanarvoista tietoa muutostarpeista”, Pitkäranta sanoo.

Parempi kommunikointi on kaiken keskiössä

Online-kysely ei ole vielä saavuttanut suurta suosiota, sillä viime vuonna 178 erikoistuvaa lääkäriä vastasi kyselyyn.

”Tiedonkulku on isossa organisaatiossa pulmallista. Tietoa on tarjolla monessa paikassa ja pohdimme nyt, kuinka se saavuttaisi paremmin erikoistuvat lääkärimme”, Pitkäranta sanoo.

Naistentauteihin ja synnytyksiin HUSissa erikoistuva lääkäri, LT, Aura Pyykönen sanoo kommunikoinnin olevan kaiken keskiössä, etenkin valtavassa yksikössä. Asiat ovat menneet roimasti eteenpäin parissa vuodessa.

”Hassua kyllä, myös korona on tuonut tähän parannusta. Teams on tullut rytinällä tutuksi. Kokouksia on huomattavasti helpompi järjestää ja niihin voi osallistua vaikka työmatkalla”, Pyykönen kehuu.

Erikoistuvien vanhimman roolia selkeytetty

HUS Naistentautien ja synnytysten yksikössä on panostettu esimerkiksi esimiestyöhön.

”Erikoistuville on nykyään oma esimies, joka vastaa heidän sijoittelustaan, koulutuksestaan, lomistaan ja on läsnä aamukokouksissa, HUS Naistentautien ja synnytysten toimialajohtaja Seppo Heinonen kertoo.

Aura Pyykösen erikoistumisurakka alkaa olla loppusuoralla.

”Oma esimies on ehdottoman hyvä ratkaisu eikä paluuta entiseen enää ole! Se, että yksi erikoistuva suunnitteli muiden erikoistuvien koulutuksen ja sijoitukset oli kestämätön ajatus monella tapaa, mutta uudet koulutusvaatimukset ja osaamisperustainen arviointi tekivät siitä entistä mahdottomampaa. Kyseenalainen yksityiskohta vanhassa mallissa oli myös se, että erikoistuvien vanhin suunnitteli oman koulutuksensa.”

Pyykönen toimii tällä hetkellä itse erikoistuvien vanhimpana. Vanhimmat vievät erikoistujilta viestejä johdolle säännöllisissä kokouksissa. Naistenklinikalla erikoistuvien vanhin vetää kuukausittaisia kokouksia, joissa pyritään pitämään iso erikoistuvien lääkärien joukko kartalla tapahtuvista asioista ja tarjoamaan foorumi huolille, murheille ja kehitysideoille.

HUSin vahvuuksiin kuuluu se, että vuosien aikana pääsee näkemään monipuolisesti erilaisia tapauksia ja oppii paljon. ”HUS on iso korkeatasoinen sairaala. Kun meiltä valmistuu, voin sanoa, että on kansainvälistä huippua oleva tähtiosaaja”, Heinonen hehkuttaa.

Jaa tämä artikkeli


Terveys Työelämä