Hämeenkyrö – vain 30 kilometriä Tampereelta


Kauniista kansallismaisemistaan tunnettu Hämeenkyrö tarjoaa kattavat palvelut ja rauhallisen, maalaismaisen ympäristön, jossa on hyvä asua, elää ja yrittää. Tontteja löytyy niin perheille, yrityksille kuin rakennusliikkeille. 

Puolen tunnin ajomatkan päässä Tampereelta sijaitseva noin 10 300 asukkaan Hämeenkyrö on viime vuosina muuttanut korjausvelkansa investointivelaksi panostamalla palvelurakennuksiin ja palveluihin. 

Mahnalan Ympäristökoulun päärakennuksen investointi valmistuu lähiaikoina. Sasin päiväkoti tunnetaan paikkana, joka hyödyntää kasvatuksessa luontoa ja kestävän kehityksen periaatteita. Monitoimikeskus Silta keskittää yhden katon alle perusopetuksen, varhaiskasvatuksen, kirjaston, kansalaisopiston ja liikuntatilat. Uutuuksia kunnassa ovat muun muassa kuntoportaat ja skeittiramppi. 

”Olemme luoneet lapsiperheille turvallisen ympäristön ja yhtenäisen kasvupolun, jossa päiväkotikaverin kanssa voi jatkaa samaa matkaa yläkouluun ja toisen asteen oppilaitokseen. Henkilökunta tuntee lapsen ja koko perheen. Parhaassa tapauksessa he ovat hoitaneet tai opettaneet jo lapsen vanhempia”, kertoo kunnanjohtaja Antero Alenius. 

Kunnon kokoisia tontteja heti saatavilla 

Ensi vuonna valmistuva Valtatie 3:n uusi linjaus – Hämeenkyrönväylä – parantaa kunnan saavutettavuutta entisestään ja nopeuttaa matkaa Kyröskoskelta Tampereelle 10 minuuttia. ”Kun raskas liikenne siirtyy pois keskustasta, aloitamme kunnan halkaisevan nykyisen valtatien bulevardisoinnin ja rakennamme laadukasta, turvallista ja äänimaisemaltaan terveellistä kuntatilaa”, visioi elinympäristöjohtaja Ritva Asula-Myllynen. 

Keskustan rakenne muuttuu lähivuosina, ja asuin- tai palvelurakentamiselle tai yritystoiminnalle syntyy uutta tilaa. ”Hollitien alueen suunnittelu on käynnissä. Tontteja on tarjolla rakennusliikkeille, sillä Hämeenkyrössä on tarvetta vuokra- ja omistusasunnoille”, Asula- Myllynen jatkaa. 

Perheille on myynnissä omakotitalotontteja kilpailukykyiseen hintaan eri puolilla kuntaa muun muassa Pappilanjoen varrella, Ali-Niskalassa ja Kyröskosken harjulla. Keskimäärin 1000-neliöiset tontit voi varata ja ostaa nopeasti ilman jonotusta tai arvontaa. Kunta tarjoaa myös vuokratontteja. 

”Oli kyse, mistä asumistyypistä tahansa, Hämeenkyrössä pystyy hankkimaan enemmän tilaa ympärilleen kuin kalliimmalla asuinseudulla”, Alenius painottaa. 

Yrittäjille löytyy tontteja ja ketteriä palveluja 

Kunta toivottaa alueelleen tervetulleeksi myös uudet yrittäjät. Elinkeinojohtaja Marko Kososen mukaan heille on tarjolla valmista tonttitilaa Tippavaaran yritysalueella ja pian myyntiin tulevia tontteja Hanhijärven alueella Hämeenkyrönväylän varrella. Uusi teollisuusalue sijaitsee loistavalla paikalla keskustasta Tampereelle päin. 

”Hämeenkyrön valtteja yrittäjille ovat hyvä saavutettavuus, laaja tonttitarjonta ja ketteryys tehdä yrityksiin liittyviä päätöksiä. Meillä saa helposti saman pöydän ääreen kunnanjohtajan sekä maankäytön ja elinkeinopalveluiden edustajat”, Kosonen sanoo. ”Olemme juuri käynnistämässä kumppanuuskaavoitusmenettelyä, jossa kunta etsii yhdessä yrityksen kanssa tälle parasta tonttia.” 

Tutustu tarkemmin: hameenkyro.fi

Jaa tämä artikkeli


Infrastruktuuri Rakentaminen