Goforen botit varaavat junaliput, sparraavat ja kertovat vitsejä


Seppo, Granny ja Genie ovat tekstipohjaisia keskustelevia botteja, jotka toimivat goforelaisten ahkerasti käyttämässä Slack-pikaviestiympäristössä. Seppo-botti on joukon konkari, joka kehitettiin vuonna 2016. Kuten moni muu menestyksekäs projekti, se sai alkunsa todellisesta tarpeesta.

Goforella ei ole varsinaista keskijohtoa, mikä ei kuitenkaan poista kaikkia tehtäviä, joita tämä porras perinteisemmässä organisaatiossa suorittaa. Seppo toimiikin apuna esimerkiksi työtuntien hallinnassa: se huomauttaa, jos työntekijä on ahertanut liiallisesti tunteja tai jos kirjaamisessa on korjattavaa.

Käyttäjäkokemus vaikuttaa bottien käytön jatkumiseen

Seposta saatujen hyvien kokemusten pohjalta Gofore alkoi kehittää uusia chatbotteja auttamaan arjen rutiinitehtävissä. Genie esimerkiksi hoitaa junalippujen hankkimisen ja Granny taasen on leppoisa yleistietäjä, jolta voi kysellä yleisiä asioita firmasta. Boteista on tehty helposti lähestyttäviä muun muassa luonnollisen kielen hallinnalla ja luomalla jokaiselle oma persoonallisuus.

”Botin persoonalliset piirteet voivat madaltaa kynnystä niiden käyttöön edelleen. Käyttäjäkokemus on erittäin suuressa osassa siinä, aletaanko botteja ylipäätään käyttää. Siksi niiden hyvä muotoilu on aivan keskeistä”, kertoo Aapo Tanskanen, joka on ollut vahvasti mukana Genien kehittämisessä.

Botit säästävät aikaa merkityksellisimmille töille

Goforen Granny on leppoisa yleistietäjä, jolta voi kysyä kaikkea elämän tarkoituksesta yrityksen postiosoitteeseen. Grafiikka: Pilvi Rajala

Työn merkityksellisyys on noussut yhdeksi tärkeimmistä elementeistä työmotivaation kannalta. Esimerkiksi jopa 30 % nuorista ammattilaisista pitää tärkeimpänä motivaattorinaan työn merkityksellisyyttä.* Hoitamalla hallinnolliset rutiinitehtävät helposti ja nopeasti voi keskittyä olennaiseen ja tehdä omasta työstään merkityksellisempää.

Goforen botit ovat mainio esimerkki siitä, miten teknologian avulla voidaan parantaa työelämän laatua. Monet hallinnolliset kirjaukset ovat pakollinen osa työtä, mutta harva niistä tykkää – varsinkin kun ne ryöstävät suhteettoman paljon aikaa itse työltä.

*Lähde Academic Work: YPAI – Young Professional Attraction Index, 2019.

www.gofore.com

Jaa tämä artikkeli


Artikkeli Työelämä