Entistä vahvempaa sähkö- ja automaatioalan osaamista


Fuusiossa syntyneen Harju Elekter Oy:n tarjontaan kuuluvat muun muassa eri teollisuuden aloille suuntautuva keskusvalmistus, sähköisen liikenteen ratkaisut ja aurinkoenergia sekä kokonaisvaltainen ja laaja palvelu- ja tuotevalikoima sähkönjakelun sektorille yhtenä suurimmista kotimaisista sähkönjakelun ammattilaisista. 

Kansanvälinen, Virosta kotoisin oleva pörssiyhtiö Harju Elekter AS on johtava keski- ja matalajännitteisten sähkö- ja automaatiolaitteiden valmistaja Baltiassa ja Skandinaviassa. Konsernin liikevaihto 2019 oli 143,4 milj euroa ja työntekijöiden lukumäärä noin 800 henkilöä.

Harju Elekter-konserniin kuuluvat sähkö- ja automaatioalan moniosaaja Satmatic Oy ja yhtenä Suomen suurimmista muuntamovalmistajista operoiva Finnkumu Oy fuusioitiin vuoden vaihteessa yhdeksi yritykseksi – Harju Elekter Oy:ksi. Fuusio vahvistaa yritysten tarjoamaa suomalaista sähkö- ja automaatiotekniikan osaamista entisestään. 

Fuusio oli luonnollinen jatkumo yhteisen kattobrändin alle siirtymisen jälkeen. ”Fuusio selkeyttää toimintaamme asiakkaisiin päin, ja helpottaa konsernin välistä ristiinmyyntiä ja yhteishankkeita. Samalla jo ennestään kattava portfoliomme laajenee lisää, mistä on selkeää etua asiakkaillemme”, kertoo Harju Elekter Oy:n toimitusjohtaja Jan Osa. 

Asiakaspalvelu keskiössä

Fuusion yhteydessä Osa painotti henkilöstöstä huolehtimisen merkitystä. ”Osaavaa henkilöstöämme on tarkoitus lisätä, varsinkin myyntipuolella, sillä haluamme varmistaa parhaan mahdollisen asiakaspalvelun”, Osa painottaa.

Hän haluaa osoittaa erityiskiitokset henkilöstölle työpanoksesta vaativana korona-aikana. 

”Toimihenkilöiden etätyömahdollisuuksia jatketaan myös akuutin koronakriisivaiheen jälkeen. Tuotantoa ei ole etänä voinut tehdä, mutta sitä ei ole keskeytetty. Olen erityisen vaikuttunut siitä, kuinka työntekijöittemme urhean asenteen ja yhteishengen avulla tuotanto on pyörinyt niin, että asiakkaamme ovat saaneet toimituksensa ajallaan. Toki olemme panostaneet kaikkemme tuotannossa työskentelevien terveysturvallisuuteen”, Osa kertoo 

Vahva maantieteellinen synergiaetujen hyödyntäminen jatkuu niin Satakunnassa, pääkaupunkiseudulla kuin Pohjanmaallakin. Osa kuvailee alueita sekä geologisesti että osaamiseltaan rikkaiksi. ”Länsirannikon alue on sähkö-ja automaatioteollisuudessaan erittäin korkeatasoinen.” 

Vahvaa automaatio-osaamista tarvitaan erityisesti lähitulevaisuudessa

Jan Osa näkee koko sähkö- ja automaatioalan kehityksen taitekohdassa. ”Samalla kun CO2-päästöjä pienennetään, sähkön tarve nousee. Vaatimuksia lisää esimerkiksi sähköautojen määrän kasvu. Isoimmat latausverkostoprojektit ovat jo nyt tuottamiamme.” 

Tulevaisuudessa energiaa liikkuu moneen suuntaan, kun kuluttajatkin voivat olla sähkön myyjiä. ”Muutos tarvitsee optimointia ja ohjausta. Tulevaisuus on vähintäänkin kiinnostava”, Osa toteaa. 

Jaa tämä artikkeli


Bisnes