Apuvälineellä tärkeä rooli

Ei ole yhdentekevää minkälaisen apuvälineen ottaa käyttöönsä. Apuväline kulkee matkassa mukana ja on tiivis osa käyttäjänsä arkea. Ensimmäisiä apuvälineitä hankkiessa harvalla on käsitystä edes omista tarpeista, kun aiempaa kokemuspohjaa ei ole. Onkin hyvä, että apuvälineen sopivuutta pääsee testaamaan, sekä tekemään vertailuja eri tuotteiden välillä. 

Ikiliikkeessä keskustellaan myös apuvälineen ulkonäöstä muiden hyvien ominaisuuksien lisäksi. Apuväline tulee osaksi käyttäjän imagoa, ja tästä ollaankin usein erittäin tarkkoja. Rollaattorin värillä ja muotoilulla on väliä, kuten myös miltä se kenkä näyttää ja tuntuu turvonneessakin jalassa. Ikiliikkeen yrityksen kantava idea onkin löytää asiakkailleen mahdollisimman kauniita apuvälineitä, hyvää laatua ja tuotteen käyttäjäystävällisyyttä unohtamatta. 

Ikiliikkeellä on pieni myymäläpiste Helsingin Hakaniemen Kauppahallissa, eli lähes kaupungin ytimessä ja siten julkisten liikennevälineiden kautta helposti saavutettavissa. Korona-rajoituksista pidämme tarkkaan huolta noudattaen hygieniasuosituksia. Jos myymälässä käynti ei onnistu voi aina vierailla verkkokaupassamme osoitteessa www.ikiliike.com. 

Kerro meille tarpeesi. Meillä sinut kuullaan ja huomioidaan. Annamme parhaan osaamisemme käyttöösi. 

Ikiliikkeen suositukset: 
  • FreeStyle kävelyrollaattori paino vain 5 kg 
  • Rollaattori Rollz Motion rollaattorin ja pyörätuolin yhdistelmä 
  • Tilavat kengät ovat lestiltään leveät ja tavanomaista korkeammat. Naisten ja miesten mallistot. 
  • Kankaiset aikuisten ruokalaput 

Jaa tämä artikkeli


Hyvinvointi Vapaa-aika