Täistä eroon kertahoidolla

Monen isän ja äidin omassa lapsuudessa ei tarvinnut huolehtia täiongelmasta. 2000-luvulla kutisevat kuontalot ovat kuitenkin palanneet lapsiperheiden harmiksi, kun täit ovat tulleet vastustuskykyisiksi perinteisille lääkeshampoille. Onneksi täiongelman kukistaminen onnistuu nopeasti myrkyttömillä ja allergisoimattomilla Hedrin-tuotteilla. Niitä vastaan täit eivät pysty puolustautumaan.

Stada Nordicin asiantuntijaproviisori Mervi Hollmén kehottaa vanhempia ryhtymään nopeisiin toimenpiteisiin, jos epäilys täitartunnasta herää. Harmillisen usein hoidon aloittamisessa ja kouluun tai päiväkotiin ilmoittamisessa vetkutellaan.

”Täitartunnan syynä on huono tuuri, ei huono hygienia. Sitä ei kannata häpeillä. Täit leviävät ja lisääntyvät nopeasti. Siksi tartunnan hoito ja leviämisen ehkäiseminen on aloitettava nopeasti. Täit leviävät pääkosketuksessa, mutta eivät vuodevaatteiden, pipojen ja harjojen välityksellä, kuten usein luullaan. Siksi kodin siivous ei ole tarpeen,” Hollmén sanoo.

Ennen tiheäpiikkisellä täikammalla tehtävää tarkastusta hiuksiin levitetään hoitoainetta, joka estää täitä liikkumasta. Täit hakeutuvat lähelle päänahkaa, joten tarkastuksessa kiinnitetään huomiota erityisesti hiusjuuriin. Juuriin pääsee käsiksi tekemällä kammalla hiuksiin jakauksia. Tarkastus aloitetaan korvien takaa ja niskasta.

Estohoito ehkäisee tartunnan

Jos täitä tai täin munia eli saivareita löytyy, hoito aloitetaan heti. Hollmén suosittelee käsittelemään kuivat hiukset kauttaaltaan Hedrin Oncella, jonka annetaan vaikuttaa 15 minuuttia. Hoito kannattaa tehdä kaikille perheenjäsenille.

”Hedrin Once sisältää nerolidolia. Siksi aine tuhoaa täiden lisäksi myös munat. Useimmat täihoidot pitää uusia viikon kuluttua munien kuoriuduttua. Jos toinen hoitokerta unohtuu, täitartunta voi uusiutua. Oncea käytettäessä yksi hoitokerta riittää”, Hollmén opastaa.

Hoidon jälkeen on tärkeää käyttää Hedrin Protect & Go -sumutetta, joka estää uuden tartunnan. Protect & Go:n käyttö aloitetaan myös silloin, kun lapsen luokassa tai päiväkotiryhmässä on tehty täihavaintoja.

”Kaikki perheet eivät hoida tartuntaa samanaikaisesti, joten estohoito on tärkeä tartunnan välttämiseksi. Useimmat estohoidot joudutaan uusimaan päivittäin, mutta Protect & Go -käsittely kahdesti viikossa riittää. Hoitoa jatketaan vähintään kuukauden ajan tartuntavaaran havaitsemisesta.”

Lisätietoja Hedrintuotteista ja niiden käytöstä löydät hedrin.fi-sivustolta.

Saatavana apteekista

www.hedrin.fi