Sujuva, kustannustehokas ja ympäristöystävällinen tuoreen ruoan pakkausratkaisu

IFCO:n laatikot optimoivat lämpötilan, suojaavat tuoretuotteita ja pidentävät myyntiaikaa.

FCO on johtava uudelleen käytettävien muovilaatikoiden toimittaja tuoretuotteille, kuten lihalle, kananmunille, hevi- ja leipätuotteille. Laatikot ovat ergonomisia ja tuotteet säästyvät vahingoittumiselta.

”IFCO:lla on maailmalla kierrossa 300 miljoonaa laatikkoa”, kertoo IFCO SYSTEMS Finland Oy:n maajohtaja Jonathan Andersson. Hänen mukaansa IFCO:n liiketoimintamalli toimii hyvänä esimerkkinä kiertotaloudesta.

”Käytössä on IFCO SmartCycle™ -järjestelmä, jonka kautta vuokraamme laatikoita asiakkaillemme.” Laatikot täytetään tuoretuotteilla ja toimitetaan vähittäiskaupoille. Tukevat ja kosteutta kestävät laatikot viilentävät niihin pakatut tuotteet optimaalisesti sekä pysyvät vakaasti kuormattuna toimituksen aikana.

”Esimerkiksi tomaatit pysyvät tuoreena päivän pidempään, sienet parikin päivää”, kertoo Andersson. Tyhjennetyt laatikot taitellaan kasaan kaupoissa ja palautetaan IFCO:lle pestäväksi ennen uutta vuokrakiertoa. Vaurioituneet laatikot korjataan tai kierrätetään uusiksi laatikoiksi.

IFCO-LAATIKOIDEN HYÖDYT VERRATTUNA KERTAKÄYTTÖPAKKAUKSIIN

  • Alhaisemmat ympäristövaikutukset, jopa 60 % pienemmät C02-päästöt
  • Jopa 86 % vähemmän kiinteää jätettä
  • Jopa 25 % pienemmät varastointikustannukset
  • Jopa 96 % vähemmän ruokahävikkiä
  • Pidempi myyntiaika myymälässä

ifco.com/fi